25.2.2015
En minä, vaan muut
Joskus selviää -olettaen että selvitämme perustaen ihmisjärkeen ja siihen nojaaviin tieteisiin - myös lapsenuskoisten suomalaisten ahkera juoksuttaminen Ukrainan asioita sotkemassa, etenkin vanhalestadiolainen Pentikäisen veljeskunta Juha, Mikael ja Antti.
Myös kärsineen juutalaisen Ben-pojan lapsekas ilme orjantappurakruunu pään yläpuolella Suomen Pankin valtuuston puheenjohtajana, kuten myös maailman rikkain suomalainen Poju, asekauppias Tampereelta. Ja entä kulttuurin vientipäällikkö Tuomiojan Eki, tuo Eira-Töölö-Tuusulan kyläkosmopoliitti, jonka esivanhemmat ovat kantaneet hänen puolesta omakohtaisen riskin lähtemisestä kaukomaille omilta syntysijoiltaan?
24.2.2015
Imperiumin herran löytymisestä
Ei ole itsekästä elää niin kuin tahtoo, itsekästä on vaatia muita elämään niin kuin tahtoisit heidän elävän.
-Oscar Wilde
Perehtykää universtaalla läntisen ajattelun kehitykseen sotien jälkeen, sitä nuoriso seuraa myös Venäjällä. Eikä ihmettelevä tieltä eksy. Yle antaa tilaa lapsenuskoisille, jotka uskovat kahden imperiumin olemassaoloon, hyvän ja pahan. Italiaano sanoo, että tämä yksi elämä on elettävänä, vain se on varmaa. Puhutaan ihmisluonteen paljastumisesta. Jos imperiumin herra onkin olemassa, niin pikemmin ihmisen sisä - kuin ulkopuolella.

20.2.2015
Maakunnassa maakunnan tavalla, se tapa talon pitää
Kulttuuri pitäisi nähdä paikallisesti, eikä sitä saisi yrittää viedä muille väkisin. Huhtikuussa valittavalla Vanhojen tanssivalla kongressilla on paljon pohdittavaa.
Jos tilanne Itä-Ukrainassa rauhoittuu perustettavan omakielisen hallinnon myötä, Kiovan parlamentin päätös pakkokielestä koko maassa jää historiaan viimeisenä yrityksenä viedä "läntistä" ajattelua väkisin sinikeltainen kravatti kaulassa.
------------------------

Suomen strategiasta vastuussa olevien mielestä kansallinen olemassolomme on aina perustunut oikein ajoitettuun takinkääntöön, joten moni ehdokas voi huokaista helpotuksesta lukiessaan Ukrainan separatistien aloittaneen raskaiden aseiden vetämisen etulinjasta samaan aikaan kun Italian hallitus käynnistelee sotilaallisteollisen yhteistyön elvyttämistä Moskovan kanssa.
Sitä ennen sinikeltaisia kravatteja käyttävät pakkokielikonsultit piti vaihtaa italialaisiin, jotka ynmmärtävät ihmisen identiteetin syntyvän ensisijassa vapaassa kanssakäymisessä omakielisten kanssa. Muuten ihminen menee rikki.
Lisäys 22.2. Gazeta.ru, konekäännös:
"Venäjä ja Italia aikovat jatkaa yhteistyötä sotilaallisten-teollisuus, kirjeenvaihtaja "Gazety.Ru"
Tämä lausuma ministeri kauppa- ja teollisuusministeri Venäjän Denis Manturov.
"Puhuimme johtaja puolustusministeriön Italiassa, hän on vastuussa sotateollisuuden," - sanoi Manturov.
Ministeri korosti, että Moskova ja Rooma - pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, jotka ovat kiinnostuneita jatkamaan yhteistyötä."
8.2.2015
Finanssilatinaa
Kirjastossa tapasin Penan joka aiheutti syrjähypyn ajatuksissani valitellessaan työväen edustajienkin puhuvan finanssilatinaa.
Hän oli lukenut blogikirjani, johon kyseli jatkokertomuksen perään.
Hän toimi portsarina Haukilahden torniravintola Haikaranpesässä asuessani niillä kulmilla. Iltakoulukaveri Taina oli puolestaan Tapiolassa Pickwick pubin tiskillä työssä. Ay-aktiivina hän oli tainnut juoruta kokouksissa yhteisistä kokemuksistamme, koska eri puolilla Espoota alan väki näyttää tietävän minut.
Lukumiehenä Pena toivotteli hyvää jatkoa, olettaen että jotakin olisi 1900-luvun läntisen sivilisaation historiasta opittu; että parituhatta vuotta viljelty lopullisen ratkaisun valmistelu oli sisällytetty Teksteihin, ja ettei nyt meneillään oleva takinkääntö päätyisi naapurivihan lietsomiseen taas kerran.
Mutta niinpä ne ehdottomimmat ovat hänen mielestään ennenkin löytyneet universtailta, yksilön vastuun unohtaen. Sekä lännessä että idässä.
~~~~~~~
Kreikkalaisen finanssilatinan syntyperää etsiessään Mika Lintilä ja Sirkka-Liisa Anttila kyselevät Suomenmaan mukaan kumminko päin "kreikkalainen kirjanpito" ideoitiin. Johnny Åkerholm oli ainakin Tilastokeskuksen hallituksen puheenjohtajana, Suomessa.
Kaiken tarkoitus on omaisuusarvojen kasvattaminen, sanoivat investointipankkiirit, keksittyään että valtiolle voi riskittä lainata koska valtio ei voi mennä konkurssiin. Ole Norrback lähetettiin luokanopettajan koulutuksella Ateenaan suurlähettilääksi.
4.2.2015
Teatteri puhuttaa
MTV3 nettisivulla eilen:
"SuomiAreena otti tänään puhemies Eero Heinäluoman opastuksella varaslähdön ensi kesään jalkautumalla eduskuntaan. Aiheena eduskunnan keskustelutilaisuudessa oli kulttuuri. Ensi kesän SuomiAreenan pääteemoina ovat opetus ja kulttuuri.
Eduskunnan keskustelussa mukana ollut Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho innostui aiheesta."
Eduskunnan keskustelussa mukana ollut Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho innostui aiheesta."
Hei! Mutta tämähän liippaa läheltä. Kirjoitin blogissani 29.11., siis pari kuukautta sitten:
"Sodan lietsonnan keskellä muistan Aatos Erkkoa lämmöllä hänen vastattuaan henkilökohtaisella kirjeellä "apuraha-anomukseeni", päinvastoin kuin kulttuuriministeri, joka lähetti kyselijän remonttimiesten apulaiseksi Kansallisteatterille.
Teatterivuoteni 2003 aikana ei töitä joka päivälle kuitenkaan riittänyt edes näyteltäväksi, joten kävin välillä moukaroimassa Martti Ahtisaaren kylpyhuoneen kalusteet säpäleiksi Pohjois-Hesperiankadulla putkiremontin alta. Vaikka Ahtisaari tunnetaan kriisinhallinnan guruna, ei hän ollut remonttimiehiä itse valinnut, vaan kyse oli taloyhtiön tilaamasta urakasta.
Nyttemmin on luettu Erkon aikoneen -90 luvun loppupuolella myydä konserninsa ulkomaiselle ostajalle, jos hinnasta olisi päästy sopimukseen.
Kansallisteatteri, jonka pääjohtaja on autoteknikosta pikakurssitettu teatterinohjaajaksi, esittää parhaillaan uutta kohunäytelmää Maaseudun Tulevaisuus, joka ei liene saanut nimeään Erkon päälehden ex-päätoimittaja Mikael Pentikäisen uudesta työpaikasta nimeltä Maaseudun Tulevaisuus, vaikka onkin saanut valmisteluvaiheessa rahallista tukea Maataloustuottajain Keskusliitolta MTK.

Näytelmän tähtiesiintyjä Ville Haapasalo oli ennen Venäjä-kauttaan sanonut ihmisten todistaessa "tahdon" suomenruotsalaiselle teatterialan naiselle.
Sdp:n kansanedustaja Antti Lindtmanin vaimoksi Tarja Halosen ja Eero Heinäluoman silmien alla vihitty Kaija Stormbom on MTK:n palveluksessa yhteyspäällikkönä.
Sdp:n kansanedustaja Antti Lindtmanin vaimoksi Tarja Halosen ja Eero Heinäluoman silmien alla vihitty Kaija Stormbom on MTK:n palveluksessa yhteyspäällikkönä.
kts. "apuraha-anomukseni":
Rakkaudesta se hevonenkin potkii, eli moni ilkeimmistä kiusaajista on alkujaan esiintynyt vasemmistolaisena, kuten Benito Mussolini, kansainvälisesti tunnettu Italian nuordemarien johtaja. Antifasistien mielestä fasistinen järjestelmä pystyy täydellisimmillään panemaan omat tekonsa vastapuolen syyksi.

Ja hänen nimensä joka suunnitteli yhteistä tulevaisuutta Roomassa, ei ollut Svetlana Petroskoista, vaan Larisa Moskovasta."
1.2.2015
Kalliolle, ei hiekalle
Sydämeltään suomalaisen kristikansan ongelman ydin on siinä, että ikuista maailmanrauhaa ei voida tavoitella, koska kaikissa olosuhteissa pitää olla valmiina puolustamaan Dragsvikia tavallisia tossunkuluttajia vastaan.
Pysyykö kannettu vesi kaivossa, kysellään Esson baareissa lähiviikkoina vanhalestadiolaisen sähköautomiehen kurvaillessa kylille esittelemään Sitran strategisia linjauksia.
HS onkin raatajien, ei idealistien lehti. Sota on heillä aina läsnä. Turvamiesten maa, ja palopäälliköiden poikien Lasse Lehtisen ja Erkki Liikasen sekä univormumiesten naisten Tarja Halosen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kaahaus Espalla
Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...
-
Kaksi kuukautta sitten 31.8.2024 huomasin tutussa Roomassa seisovani vapaana asiantuntijana pienen aukion laidalla joka on googlen kartassa ...
-
- Välineellistettyä massamuuttoa, ideoita Kordelinin Säätiön (vm.-18) sylttytehtaasta: faktantarkastajat, vaikuttajaviestintä, Sanna jost...
-
Uutisoidaan eräälle Rönkkö -nimiselle myönnetyn yliopistotason palkinto. Ei niitä, joita kerättiin kaasutettaviksi. Asiantuntijatasoa. Ehkä...