23.11.2011

Olen saanut syntyä demokratian päivänä 8.12.!

Viisi vapaaehtoistoimijaa saa ensimmäisen kerran myönnetyt oikeusministeriön demokratiapalkinnot. Palkinnon tarkoitus on tehdä tunnetuksi suomalaista demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa. Palkinnon saavat Eläkeliiton Ylistaron yhdistys, Käpy - Lapsikuolemaperheet ry, Luetaan yhdessä -verkosto, Otto-Ville Mikkelä ja Regina Wittsberg. Palkitut jakavat 10 000 euron summan. Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovuttaa palkinnot 8. joulukuuta. Palkintojen saajat esitellään ensi viikolla YLE TV1:n Ykkösen aamu-tv:ssä.

16.11.2011

Kevät tulossa Arabiaan

Enää ei tyydytä edes kokoomuksessa odottelemaan hallituksen liikkeitä. Ministeri lupaa pikavippeihin rajoituksia jo keväällä. 
Yhtä hyvin kuin Sijoittaja huumaantuu "peliälystään", jää moni nuori kiikkiin Ärrän peleissä. Sillä erolla ettei pysty siirtämään tappioitaan muiden maksettaviksi.

14.11.2011

Vihapuhetta

Ennen poliitikoksi kelpasi kunhan huomasi olevansa vähän keskimääräistä äänestäjä fiksumpi, mutta sos.media on saanut kansalaiset kaduille USA:ssa ja Välimeren maissa. 


Siksi perinteinen eliitti näyttää nyt Kreikkaa vihaavan. Isä Mitro huudahtelee Hesarissa asiaa vielä selvemmin sanoin, melkein natsisävyin. 


Brändityön sankari, kansainvälinen palkkionmetsästäjä Mara vaikenee muistellessaan kauhulla aikoja, jolloin kerjäsi vähäväkisten tukea soppatykiltä toiselle kierrellen.

9.11.2011

Pätevyysvaatimuksia

Ministerinä menestymisen tärkeä edellytys täyttyy, jos on seurakuntanuorena oppinut olemaan turhaan lausumatta Sijoittajan nimeä ääneen.
Sauli Niinistön etumatka presidenttigallupeissa tulee supistumaan, kunhan Sijoittajan hänelle sparraajaksi ajattelema Timo Soini pääsee oikein vauhtiin Ameriikkaan suuntautuneelta terminhakumatkaltaan.

8.11.2011

Jännää tulossa

Luin eilen HS:stä isoa remmiä taas viriteltävän valtiosihteeri Mikan ja hiuskonsulentti Matin takana keskustan pj-valintaa varten. Jännää.
Nyt sitten vaan odotellaan minkälaisia munia kukot saavat ajatushautomoissa pyöräytettyä tähän hätään.

6.11.2011

Sunnuntaina aamutv

Jos joudumme eroon eurosta, niin suosittelen liittymistä Italiaan. Saataisiin tv:n ykköskanavalla sunnuntaisin seitsemästä lähtien naurua ja elämäniloa suorassa perheohjelmassa. Parhaillaan naureskellaan paikallisten "7-päivää" lehtien ihmissuhdejutuille. (meidän TV1 alkaa kohta pohtia kuoleman läsnäoloa, taas kerran)

3.11.2011

Hevosenhäntä keikkuen

Onko Lipponen sopivin jatkamaan suomalaisten naisten puolihuntukulttuuria?

Kuljetaan rääsyissä tukan roikkuessa kuin hevosenhäntä, mutta jos italiaano tulee vastaan, niin käydään suoraan kiinni.
Jumala on siinä. Keskiaikaista tunne-elämää.

Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...