Läntinen historia on ollut älyn jättiläisten taistelua, kirjoittavat lisäksi mm. Vaclav Havel ja Lennart Meri. Ajattelun 'laadulliset' erot tasoittuvat kuitenkin koko ajan sillä enää ei hyväksytä filosofisia yli-ihmisiä, vaan kuka hyvänsä voi kehittyä filosofiksi. Ideologioiden törmäyksestä voittajaksi ei selvinnyt ateismi, vaan eksistentialistinen ihmisluonteen paljastuminen. Kieli ensisijaisena turvana, ruotsi Suomessa?
Jokaisella on oikeus loukkaamattomaan ihmisarvoon, niin maalaislapsella kuin kaupunkilaisellakin. Helsingin median suursuosikki Miina Äkkijyrkän lehmät käänteisenä esimerkkinä. Teologikirjailija Jaakko Heinimäen uutuuskirjassa Miina kertoo hullaantuneena ihannemaastaan Intiasta.
Ihmisten keskinäinen yhteistyö on ainoa mahdollisuus, mistä todisteena ihmisjärkeä suuremman ajattelijan edusmiehet eivät istu Brysselin neuvottelupöydässä vaikka aikaisemmin ovat aina muodostaneet kuninkaiden kanssa maallisen ja taivaallisen vallan liittoja. Mutta Suomessa yhä poikkeuksellisen vahva ote. (Esim. 'epäpoliittinen' Isä Mitro kertoo aika paljon suomalaisen ajattelun kehittymättömyydestä, samoin kuin Paavo Väyryselle tilattu oma kirkko).
Itse demokratiaa kehittämään. Parlamentarismista on tehty myytti jota ei haluta pohtia: mitä se tarkoittaa ja mitä on demokratia - ja entä niiden suhde? Nykyisessä versiossa parlamentin valta on sementoitu asiantuntijoille ministeriöihin ja ennen kaikkea etujärjestöihin. Loppujen lopuksi Suomen ideologiasta vastaa EK joka pitää Sitraakin työnyrkkinään, eräänlaisena yksityistämisvirastona, vaikka sen pitäisi olla eduskunnan ”valvonnassa”.
Demokratiaa pitäisi kehittää enemmän sveitsiläisten suoran vaikuttamisen suuntaan kansanäänestyksineen. Mitä kevyemmät ideologiset hallintorakenteet ihmisillä on yläpuolelllaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä. Lisää läpinäkyvyyttä, hyvä media! Identiteetin muodostumiseen vaikuttavista seikoista ei pitäisikään päättää kansalaisten yläpuolella, vaan niin lähellä kuin mahdollista.
Jos minareettipäätöstä olisi ollut Sveitsissä tekemässä toisuskoinen diktaattori tai riitelevä parlamentti, vastaanotto olisi varmaankin ollut paljon ristiriitaisempi. Minareettipäätöstä ei Suomessa vielä kannata tehdä kassakaappiin, mutta päätösvalta on pidettävä kansalaisten omissa käsissä Ahvenanmaan tapaan, siellä kun ei ketään hyväksytä kirkkoherraksi, jos puhe vähänkin mongertaa mannermaalaisittain.
Pohjimmiltaan kysymys on koko kristillisen kulttuurimme kaikkein pyhimmistä perusarvoista: yksilön identiteetistä ja yhteisöllisyydestä ja sen takaamasta turvallisuudentunteesta. Muuten voi ääritapauksena syntyä 'sissisotia' samalla tavalla kuin 1809 jälkeen Savossa ruotsalaisten jätettyä syvästi uskonnollisiksi opettamansa kansanihmiset oman onnensa nojaan toisuskoisia venäläisisäntiä vastaanottamaan. Jälkeenpäin voidaan toki unohtaa ihmisten pelon ja kauhuntunteet sekä kirjoitella Runebergin satuja urheista ruotsalaisupseereista kansanihmisten turvana.
Olisiko hälytyskellojen pitänyt alkaa soida demokraattisten sielujen päässä viimeistään silloin kun Christoffer Taxell ilmoittautui perustuslain innokkaaksi uudistajaksi? Olisiko pitänyt ymmärtää pitkäaikaisen ministerin muuttuneen corporate governance- ajattelun huumaannuttamaksi pienten piirien suljettujen ovien kannattajaksi? Mutta kun kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen ei ole samaa kuin pörssiyhtiön johtaminen tai omistaja-arvon kasvattaminen. Siksi kansa haluaa antaa oman äänensä, myös presidentin vaaleissa.
