24.6.2007
Vitsit vähissä kun nukutaan
Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt on aktiivinen bloggaaja. Hän näkyy saavan parhaimmillaan lähes satakunta kommenttia päivässä! Tänä sunnuntaina, kun kaikki suomalaiset lehdet nukkuvat ruususen unta, Bildt kirjoittaa eurooppalaisten lehtien reaktioista Brysselissä saavutettuun sopuun. Tukholman aamulehtiin viitaten hän kysyy onko uusi polittisten johtajien sukupolvi tekemässä pesäeroa sodanjälkeisten edeltäjiensä visioihin? Tänään on käytännön politiikan välttämättömyys kiihtyvän globalisaation maailmassa se voima joka ajaa eurooppalaista yhteistyötä eteenpäin pikemmin kuin ne visiot jotka syntyivät sodanjälkeisen sukupolven kokemuksista, kirjoittaa Bildt. Ennen vaaleja myös pääministeri Vanhanen päivitti ahkerasti nettipäiväkirjaansa. Jokunen pääkaupungin valtalehden kolumnisti äityikin häntä moittimaan "asiantuntijoiden" syrjäytymisestä jos poliitkot pitävät suoraa yhteyttä kansalaisiin. Toivottavasti Bildtin esimerkki rohkaisee muitakin kuin Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussenia.
20.6.2007
Vapinaa polviiin
Sunnuntain Hesarissa päätoimittaja Janne Virkkunen rehvasteli lehden julkaisseen jo viime perjantaina vasta tiistaina julkisuuteen tulevan sdp:n arvion oman vaalitappionsa syistä. Halusin kysellä julkaisematta jääneessä nettikeskustelualoitteessani mitä informaatiota HS:n vuodatukseen sisältyy. Sitä samaa kaiken kattavaa kontrolliako — vaviskaa poliitikot! — josta kommunistisesta Tsekkoslovakiasta paennut Milan Kundera on kirjoittanut? Sielläkin katsottiin ylhäältä päin huolehtivasti, että "arvokas ajoneuvo säilyisi kolhuitta tulevillekin sukupolville". Eihän kenelläkään voinut olla mitään valittamista, koska valta ajatteli jokaisen parasta. "Hyvää" tarkoittaen pyrittiin tuomaan ns. vaaralliset ajatukset ajoissa julkisuuteen jotta "korjausliikkeet" eivät suistaisi ajoneuvoa tieltä.
17.6.2007
Ota elämä haltuun
Nyt kun Jukka Kemppinen on pistäytynyt Lidlillä nuuhkaisemassa uutta kansainvälisyyden atmosfääriä, niin suosittelisin häntä käymään Stokkan sijasta toisessakin ihmemaassa, nimittäin Ikeassa. Molempien toimintamallissa on hyödynnetty jotakin siitä maagisesta ominaisuudesta mitä voisi sanoa ihmisen mittakaavaksi, ja joka rikkoo kaikki perinteiset maantieteelliset rajat. Myös Nokian Connecting people tunnistaa samat trendit. Jotakin lapsuuden maalaistunnelmia tuli mieleeni petsatessani omalla parvekkeellani luonnonmäntyisiä Ikean tuoleja mieleiselläni värillä. Ennen oltiin luovempia ja oma-aloitteisempia. Se on taas ainakin vähän mahdollista. Yritän "ottaa elämän haltuun", kuten liike kehottaa. Myymälä miltei näkyy uuden asuntoni ikkunasta. Asiakkaiden monikielinen puheensorina sattuu korvaan sekä Lidlillä että Ikeassa. Mutta se on vasta alkua: Pääkaupunkiseudun työvoimapula pahenee nopeasti lähivuosina, kun kantasuomalaisten työikäisten määrä alkaa vuonna 2010 vähentyä eläkeaallon myötä. Vuonna 2025 pääkaupunkiseudun työikäisistä arvioidaan 17 prosentin olevan taustaltaan maahanmuuttajia, kirjoittaa tänään HS.
15.6.2007
Laajemmat horisontit
Maria Romantschuk kiitteli radiossa Tarja Halosta läpinäkyvyydestä jota osoitti palkatessaan hänet kaikkien aikojen ensimmäiseksi pressan lehdistöpäälliköksi.
Samassa avoimuuden hengessä muistamme aikanaan umpipoliittisen Christoffer Taxellin (även hans pappa var sfp:s ordförande) ohjailevan nyttemmin epäpoliittisesti Finnairia ja Stockmannia. (finnjävel Toffe! Jääväsi itsensä kun Jukka Hienonen nostettiin Stokkan kakkospaikalta Finnairin ykköseksi)
Vantaan lentoasemaa laajennetaan hirmuvauhtia: kiinalaiset ovat nousseet sinivalkoisille siiville! Jäsentenvälisessä Mikael Liliuksella (pappa var bara partisekreterare, stackars han) on vähintään kiire.
Japsit ovat ihan hulluina Ikeasta. Miksei koko maailma voisi olla joku päivä Finnairista tai Fortumista? Mannerheim, Champion of Liberty, näytti aikanaan Kauko-Idässä tietä.
Ja kuka, ellei viaton Maria, kertoisi Tarjalle ja muille taviksille että niin paljon on yhä mahdollista? Oikeastaan Fortumin uutta bisnestä hakevien lonkeroiden työntyminen valtiojohdon ylimpiin kammareihin muistuttaa erään kumisaapasfirman tarnsformaatiosta kännykkäjätiksi. Samaan tapaan Nokiakin oli salanaimisissa Posti-Telen ja valtion muun tuotekehityksen kanssa.
9.6.2007
Köyhän asialla
Missä olit kun vierestäsi vietiin, on kyselty 30-luvun opetusten järkyttäminä. Ensin lähtivät kommunistit, sitten ay-miehet, kuka seuraavaksi? Tulipa mieleen 90-luvulla alkanut punapääoman "tuhlaajapojan" kotiinpaluu lukiessani ruotsalaisen sijoitusyhtiön komentoon siirtyneen Tradekan johtajalle myönnetystä vuorineuvoksen tittelistä. Tammi on Bonnierilla, Haka Skanskalla, STS Nordealla; vasemmistossa on sdp henkisesti rauniona, mutta ainakin Suvi-Anne Siimes porskuttaa eikä Paavo "ei häivääkään punaisesta" Lipposellakaan liene valittamista, saati Tarja Halosella joka kiertää ympäri maata kirkollisissa tapahtumissa paitsi tänään kun on Tampereella partiojuhlilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kaahaus Espalla
Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...
-
Kaksi kuukautta sitten 31.8.2024 huomasin tutussa Roomassa seisovani vapaana asiantuntijana pienen aukion laidalla joka on googlen kartassa ...
-
- Välineellistettyä massamuuttoa, ideoita Kordelinin Säätiön (vm.-18) sylttytehtaasta: faktantarkastajat, vaikuttajaviestintä, Sanna jost...
-
Uutisoidaan eräälle Rönkkö -nimiselle myönnetyn yliopistotason palkinto. Ei niitä, joita kerättiin kaasutettaviksi. Asiantuntijatasoa. Ehkä...