28.6.2006
Kuka olen, ihminen kysyy
Jukka Kemppisen blogi osoittaa intellektuellille ominaista laajaa lukeneisuutta. Se ei liene juristille aivan tavallista koska "byrokratia -juristien ja teologien liitto- näivettää kielen, kun taas runoilijat elvyttävät sen" (Schopenhauer). Blogissa näkyy myös antiikin tuntemusta, mikä onkin ihmisen mittakaavan etsijälle välttämätöntä, kuten Nietzsche, Camus ja moni muu totuutta etsivä sielu on tiennyt. Joskin Strindberg -yksi rehellisimmistä- varoitteli, että yli 50 vuotta vanhoja kirjoja ei kannata lukea, koska lukemisen arvoinen tieto on niistä jo siirtynyt uudempiin kirjoihin.Mikään inhimillinen tiedonala ei näytä olevan Kemppisen bloggaajalle vierasta. Mutta kehittyykö ajattelu aukrotiteettien arvovallan epäilyksi? Ainakin HS on saanut alustavasti tukkapöllyä. Tosin sotakirjoja vilisee blogissa epäilyttävän paljon.Bloggaaja tuntuu hakevan vastausta ihmisenä olemisen peruskysymykseen; mistä tulen, kuka olen, minne menen? Jotakin on löytänytkin, sillä "viehätysvoima on sitä että osaa kuulla myöntävän vastauksen vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystäkään" (Camus). Bloggaaja haluaa olla seurapiirien keskellä.Jokainen voi kehittyä filosofiksi, saattaisi Gramscia soveltaen sanoa, koska filosofia ei ole ainoastaan oppineille varattua korkeamman asteen tietämystä. Miksi ei siis myös juristi?
19.6.2006
Ylä-Savokin on jo kansainvälistä seutua
Iisalmen Sanomat tänään:
Iisalmessa asuu 23 maan kansalaisia, ja edustettuina ovat lähes kaikki maanosat. Väestörekisterin tuoreimman tilaston mukaan Ylä-Savossa asuu pysyvästi 361 ulkomaalaista, joista naisia oli 206 ja miehiä 155. Luvussa eivät ole ne ulkomaalaistaustaiset muuttajat, joilla on nyt Suomen kansalaisuus. Suurin osa maahanmuuttajista on tullut Venäjältä, eli heitä on reilut 170. Virolaisia on kuutisenkymmentä ja Ruotsista muuttaneita neljäkymmentä. Maahanmuuton perusteeksi ilmoitetaan useimmiten perhesyyt. Moni tulija palaa omille tai sukunsa juurille. – Esimerkiksi ruotsalaista valtaosa on sinne aikanaan lähteneitä suomalaisia, jotka ovat nyt palanneet takaisin, kertoo yhteysjohtaja Jouko Pennanen Ylä-Savon Kehitys Oy:stä.

17.6.2006
Sota ja Suomi; yhteen ne soppii
Mitäpä suomalainen kulttuuri olisikaan ilman sodan ja veriuhrin ihnannointa?60-vuotta on oltu ilman täyttä rähinää. Poikkeuksellisen pitkä jakso historiassa. Miten kauan tätä kestää?Kongosta tuodaan piankin poikia sinkkiarkuissa. Pääsevät valtiojohtoa konsultoivat kuoleman asiantuntijat taas pitämään muistotilaisuuksia.Mutta kuka kertoisi nurmijärveläiselle valtionhoitajalle, jonka suurin haave on kerran vaipua Asemahallissa Mooseksen syliin kaikkensa Suomen Valtiolle antaneena, että Eurooppaa on eniten muuttanut uusi sodanjälkeinen kirjallisuus?Eksistentialistit, mm.Calvino 50-luvulla kirjoittivat historian kuonakasan taakan keventämisestä, ja Kundera 70-luvulla samasta asiasta puhuen olemisen sietämättömästä keveydestä koska mitään varmuutta tätä olemassaoloamme paremman olotilan olemisesta ei voi enää olla olemassa.Tässä olen, enkä muuta voi.
13.6.2006
Tosieurooppalaisia?
Alberto Moravialle Eurooppa oli jo 1930-luvulla enemmän "Sergio, Natasha ja Jörgen" kuin "Italia, Venäjä ja Saksa". Niin nykyisin myös yhä useammalle suomalaiselle, etenkin nuorille. Halalentoyhtiö Sterling on lentänyt alkukeväästä Helsingistä eurooppalaisen kulttuurin pääkaupunkeihin: Roomaan, Bolognaan, Prahaan ja Budapestiin. Matkalle on päässyt parhaimmilla kellonajoilla: esim. Roomaan perjantaiaamuna ja takaisin maanantaina iltapäivällä. Edullisimmillaan 200 euroa edestakaisin. Kaiken lisäksi suoralla lennolla Rooman lentokentälle, ilman ensimmäistäkään välilaskua. Mutta miten media reagoi Finnairin kilpailijaan? Nyrpisteli nenäänsä. Lennot ovat mukamas epäsäännöllisiä, eikä koneessa tarjota edes lounasta! Nyrpistely kantaa hedelmää. Sterling lopettaa. Yltiöisänmaalliset lentävät sinivalkoisilla siivillä. He maksavat lentolipusta 500-1000 euroa. Harvapa heistä taitaa itse maksaa matkaansa? Muut käykööt Tallinnassa ja Tukholmassa.
10.6.2006
Muuttuva Mockba
Muodikkaista katunäkymistään päätellen Venäjä on yli sadan vuoden harharetken jälkeen yhä selvemmin saamassa takaisin läntisen sivistyksen tartuntaansa, voi HS:n päätoimittaja Reetta Meriläisen blogista lukea. Mutta sehän ei ole ainutkertaista. Pietari Suuri rakensi 1700-luvun alussa Suomenlahden pohjukkaan Nevan kaupungin länsieurooppalaisia esikuvia, Venetsiaa ja Amsterdamia, matkien.Taiteen suuret klassikot edustivat aikanaan korkeaa kristillispohjaista ajattelua. Dostojevski kirjoitti 1800-luvulla -aikana jolloin ihmisluonnetta tutkivia tieteitä ei ollut vielä keksittykään- niin älykästä psykologiaa että sitä yhä ihaillaan eri puolilla maailmaa.Yhtä hyvin Dostojevski kuin monet muutkin suurimmista olivat Goethen ym. tavoin vannoituneita italialaisten ihailijoita. Samoin kuin Putin nyttemmin.Italiassa ihminen näyttääkin parhaiten säilyttäneen alkuperäisen omaleimaisuutensa; sisäisen voimansa puolustaa henkilökohtaista vapauttaan ja muovata persoonaansa omilla valinnoillaan.Miltä sitten suomalaisuus voi ulkopuolisen silmin näyttää ? "Jos minun pitäisi kuvata Suomea, kuvaisin ison jäävuoren, josta isot päät työntyvät ulos ja katsovat lapsellisin silmin maailmaa. Suomalaiset ovat yhä edelleen naiivin säädyllisiä, vaatimattomia ja herkkiä. Suomi on maa, jossa asuu maailman lapsuus."
-Liettualainen toimittaja Laima Lavaste
-Liettualainen toimittaja Laima Lavaste
4.6.2006
Venalaiset (ja irkkupubit) ovat tulleet Roomaan
Vaurastuneet venalaiset turistit parveilevat nykyisin Lansi-Euroopan suurkaupungeissa.
150 miljoonaisen kansakunnan olemassa oloa ei voi olla enàà huomaamatta. Izìvestija ja Komsomolskaja Pravda ovat Rooman lehtikioskeissa tyrkyllà siinà missà the Times tai Le Mondekin.
Suomalaisten naisten nakòiset venakot rupattelevat Nokia-kànnykoihinsà ilmeisen luottavaisena siihen, ettà Putinin ja EU:n johdon juuri sopima viisumiuudistus entisestààn helpottaa heidàn matkailuaan Euroopassa, eikà Suomen alkava puheenjohtajuus pysty panemaan kapuloita vàistàmàttòmàn kehityksen rattaisiin.
Mutta niin se muuttuu ikuinen kaupunkikin ihmisten mukana.
Siità ei ole kauan kun kauhisteltiin ensimmàisen Mc Donald'sin tuloa Roomaan. Tànààn niità on joka puolella.
Ja uusimpana villityksenà irlantilaiset pubit. Eivàtkà niissà kay ainoastaan englanninkieltà taitavat turistit vaan yhtà hyvin italiaanot.

1.6.2006
Tanssiva kongressi
Suomalaiset ovat aina osanneet kääntää takkiaan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, kirjoittaa Risto E J Penttilä tuoreessa opuksessaan.
Siksi Suomi selviää. Usein käy niin, että kun huomio kohdistuu johonkin kotimaiseen kipupisteeseen, näkymätön käsi ilmestyy heristelemään sormeaan: ongelmat ovat muualla paljon suurempia!
Viikon todellinen pommi poliitisen eliitin silmille olikin vihreiden kentän puoluekokouksessaan läpiajama päätös kirkon ja valtion erottamiseksi toisistaan. Siksipä Heidi Hautala äityi ärhentelemään Venäjän demokratiavajeesta.
Mutta olisiko taas aika vaihtaa takin väriä? Stasi-yhteysmieslistan avaamisessa olisi eduskunnan tänään Paavo "Ponteva" Lipposen nuijankopautuksella perustamalle kansainvälisten suhteiden tutkimuslaitokselle sopiva näytön paikka. Muuten eduskunnan 100-vuotisjuhlat saattavat jäädä historiaan tanssivana kongressina, joka vahvisti ja sementoi kaiken vanhan, mutta esti uuden syntymisen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kaahaus Espalla
Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...
-
Kaksi kuukautta sitten 31.8.2024 huomasin tutussa Roomassa seisovani vapaana asiantuntijana pienen aukion laidalla joka on googlen kartassa ...
-
- Välineellistettyä massamuuttoa, ideoita Kordelinin Säätiön (vm.-18) sylttytehtaasta: faktantarkastajat, vaikuttajaviestintä, Sanna jost...
-
Uutisoidaan eräälle Rönkkö -nimiselle myönnetyn yliopistotason palkinto. Ei niitä, joita kerättiin kaasutettaviksi. Asiantuntijatasoa. Ehkä...