Connecting people

Olin aikoinaan Posti-telessa ja Nokialla sähköpostikulttuuria harjoittelemassa, tätä uutta tapaa kommunikoida luomalla verkostoja "yllättäen ja pyytämättä" läpi ahdistavien lokeroiden seinien, mikä ilmiselvästi järkyttää niitä jotka ovat tottuneet suomalaiseen hallintokäytäntöön ytimenään suullinen "kuuma linja" ohi demokraattisten organisaatioiden.

Tutkin parhaillaan miten hyödyntäisin Aristoteles´n Runousopin traagisen sankarin hahmoa: sellainen henkilö, johon moni kokee voivansa samaistuvansa, kohtaa onnettomuuden; häneltä esim. leikataan "siivet" koska hän lentää joidenkin mielestä liian korkealla, mutta tunnettuaan sekä sääliä että pelkoa —noinhan olisi yhtähyvin voinut käydä kenelle hyvänsä— ihmiset lopulta päättävät muuttaa käyttäytymistään. Mutta ken tätä tietä aikoo kulkea, varautukoon kulkemaan kivikossa. Pietarilaisen Dostojevskin tiedetään pitäneen suomalaisia ainoina joilta puuttuu kyky keskinäiseen empatiaan.

Yritän hyödyntää myös Platonin Valtion luolametaforaa: on ihmisiä, jotka ovat aina asuneet yhdessä ja samassa luolassa ilman käsitystä ulkopuolisesta maailmasta, kunnes yksi menee ulos, ja palattuaan kertoo muille miltä ulkopuolinen maailma näyttää. Silloin luolanväki käy "viestintuojan" kimppuun: eihän se noin mene, sinä vaan luulet itsestäsi jotakin!

Ja siltä varalta, että luokseni ilmestyy "niitä, jotka ovat kuusi kertaa ennen kukonlaulua minut kieltäneet" tutkailen aika ajoin miten hyvin olen kyennyt noudattamaan iltakoulun matematiikanlehtorin rohkaisua 1960-luvun lopulla: "Kateus syntyy ihmisten keskinäisestä vertailusta, joten älä vertaile, vaan kehitä omia projekteja! Maailma on täynnä mahdollisuuksia".

PS. Think tankit on peruutettu asemiin: Korkman ETLA/EVA:n johtajaksi, Åkerholm NIB:iin, Fagernäs on EK:ssa, samoin Taxell, Melin Kotimaan päätoimittajana, Jungner Yle:ssä, Talermo Olympiakomiteassa.

Albert Camus’n mietteitä

Algerian ranskankieliseen vähemmistöön kuulunut Camus varttui lukutaidottoman yksinhuoltaja-siivojaäidin kasvattamana kunnes pääsi opettajansa kannustamana Pariisiin yliopistoon. Sittemmin hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon.

• Vapaus on oikeutta olla valehtelematta.
• Jotta jokin ajatus voisi muuttaa maailmaa, sen on ensin muutettava ajattelijansa elämä. Siitä on tultava esimerkki.
• Ensimmäinen asia, mikä kirjailijan on opittava, on taito transponoida omat tunteensa niihin tunteisiin, joita hän haluaa lukijassa herättää. Aluksi hän onnistuu sattumalta, mutta myöhemmin taidolla.
• Entä nyt, kelpaanko niin sanottuun ”vakavaan elämään”? Olenko laiska? Sitä en usko ja olen todistanut itselleni, etten ole. Mutta onko ihmisellä oikeus kieltäytyä vaivannäöstä sillä tekosyyllä, ettei se muka häntä miellytä. Luullakseni toimettomuus rappeutta vain ne, joilta puuttuu sisua. Ja jos minulta sitä puuttuisi, minulle jäisi vain yksi ratkaisu.
• Mutta on pysyttävä lujana eikä annettava periksi…Päästäva turhasta vaateliaisuudesta ja pyrittävä kahdenlaiseen vapautumiseen: vapauduttava toisalta rahan orjuudesta, toisaalta omasta turhamaisuudesta ja raukkamaisuudestaan. Elettävä kurinalaista elämää. Kaksi vuotta ei ole liian pitkä aika yhden ainoan asian miettimiseen. On pyyhittävä pois kaikki aikaisemmat kehitysvaiheet ja sitten kaikin voimin pyrittävä toisaalta olla unohtamatta jo opittuja asioita, toisaalta kärsivällisesti oppia uutta.
• Elämä, jonka päämärä on raha, on kuolemaa. Uudestisyntyminen on epäitsekkyydessä.
• Suuri ongelma, joka on ratkaistava ”käytännössä”: voiko olla onnellinen ja yksinäinen.
• Olen vetäytynyt pois maailmasta, en siksi että minulla oli vihamiehiä, vaan siksi että minulla oli ystäviä. En tehnyt sitä siksi, että he olisivat vahingoittaneet minua kuten ihmisten tapana on, vaan siksi että he luulivat minua paremmaksi kuin olen. Se on valhe, jota en voinut sietää.
• Aina koittaa hetki, jolloin ihmiset lakkaavat taistelemasta ja raatelemasta toisiaan ja suostuvat lopultakin rakastamaan toisiaan sellaisina kuin ovat. Siinä on taivasten valtakunta.
• En saa eristyä maailmasta. Elämä ei voi epäonnistua kun sen asettaa valoon. Koko pyrkimykseni, kaikissa tilanteissa onnettomuuksissa, pettymyksissä tähtää kontaktien palauttamiseen. Ja vaikka olenkin surullinen, haluan rakastaa ja humallun nähdessäni kukkulan iltailmassa.
• Joka kerta kun antaa periksi turhamaisuudelle, joka kerta kun ajattelee ja elää, jotta ”näyttäisi joltakin” toisten silmissä, syyllistyy petokseen. Joka kerta tuo onneton ”tekeytymisen”, ”esiintymisen” halu on tehnyt minut pienemmäksi totuuden edessä.
• Viehätysvoima on sitä, että kuulee myöntävän vastauksen, vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystä

Tunne tilasi, anna arvo toisellekin

En ole historian saati journalismin tai kirjallisuuden ammattilainen vaan harrastaja, mutta joskus kuulee sanottavan että vain diletantti, todellinen amatööri voi löytää jotakin täysin uutta koska hän ei ole sitoutunut ammattikunnan normeihin, eikä hänen tarvitse vaikeroida historiankirjoituksen kasaaman kuonakuorman alla.

Viime kesän tuttavuuksiini kuului synnyinkuntani Sonkajärven julkaisema historiikki Ruhtinaskunnan perintö, jossa kerrotaan kuinka kyläläiset perustivat innostuksissaan oman kunnan.

Iisalmen luterilaisen seurakunnan kirkolliseen organisaatioon kuuluneen Rutakon rukoushuonekunnan maallisesta alueesta syntyi näet kunta vuonna 1872 kun oli löytynyt kolme kirjoittamaan oppinutta talonisäntää, jotka kykenivät ilmaisemaan Kuopion kuvernöörille kyläläisten halun perustaa oman kunnan -ilmeisen ymmärtämättöminä, että rukoushuonekunta ei uuden kunnallisasetuksen mukaan voinut ryhtyä kunnaksi, vaan siihen olisi tarvittu seurakunnan valtuudet.

Erään aloitteellisen isännän mukaan kylänmiesten suussa nimensä saanut Rutakon ruhtinaskunta toimi itsenäisen kunnan tavoin 34 vuotta perustaen mm. kansakoulun Sukevalle, Jyrkälle ja Rutakolle; tosin Jyrkällä oli jo aiemmin toiminut rautaruukin johtaja Braxin "tehtaan koulu", joka antoi perusopetusta sekä suomen- että ruotsinkielellä, olivathan toki ruukin johtajat erämaakylälläkin ruotsinkielisiä.

Silloinkin esitettiin hengellisiä kysymyksiä: mistä tulen, kuka olen, minne menen? Tietämisen intohimoa tyydyttämään syntyi kansakoulujen kanssa samoihin aikoihin Rutakolle ensimmäinen kirjasto eräiden pappismiesten lahjoittaessa kunnalle hartauskirjallisuutta ja muutaman virkamiehen täydentäessä valikoimaa maataloudenpitoon opastavilla teoksilla. Tosin kirjaston sijainnista valiteltiin lehtikirjoituksessa että se

"sijaitsee syrjäisessä seudussa Taipale nimisessä talossa, jonne pääsy muulloin kuin talvella oli hyvin hankalaa, ja voipipa sanoa, että jokaisen ken aikoo keväisin, kesäisin, syksyisin suorittaa matkansa mainittuun taloon tulisi opetella jommoiseksikin taiteilijaksi nuoranpäällä kävelyssä, ennen kuin voisi täydellä varmuudella johtaa askeleensa noille n.s. pitkospuille, jotka niin sukkelia kuin ovatkin matkamiehen päältänsä pudottamaan, kumminkin ovat ainoana turvana vetisen kuivion yli päästessä"

Mutta vaikeudethan on tehty voitettaviksi, ja niinpä

"tapahtui erittäin suuri halu lukemiseen tuolla sydänmaan asukkaissa. Aina kerran kuukaudessa kävivät kysymässä minkä nimiset kirjat olisivat minun mielestäni parhaita luettavaksi",

muistelee kirjaston ensimmäinen hoitaja Lassi Ruotsalainen noita aikoja.

Rutakon kunnalla oli oma hallintonsa, verotuksensa ja rahastonsa. Kaiken kaikkiaan elettiin niin kuin itsehallinto olisi jo virallisesti toteutunut, joten annettiin mm. lausuntoja Iisalmen emäkunnassa käsiteltävistä asioista ja maksettiin vaivaiskassasta

"loinen Knut Rönkölle neljä markkaa, koska karhu oli syönyt hänen ainoan lehmänsä, sekä annettiin "N.N:n Akalle: Paita 1,- Turkki 3,- Arkku 1,-" ja "Paavo Hirvoselle: 3,- ja Arkun lauvvat".

Sittemmin laittomaksi todettu Rutakon kunta liitettiin vuonna 1906 takaisin Iisalmeen, kunnes siitä yhdessä eräiden muiden kylien kanssa muodostettiin vuonna 1922 nykyinen Sonkajärven kunta. Samalla kuntalaiset saivat myös oman seurakunnan, sillä Iisalmen vanha kirkkoherra oli kuollut, minkä Kuopion kuvernööri Aminoff oli asettanut jakopäätöksen toimeenpanon ehdoksi hyväksyessään vuosia aikaisemmin Sonkajärven seurakunnan syntymisen. (Uuden seurakunnan kirkko rakennettin Rutakolle, minkä vuoksi kylää alettiin kutsua Sonkajärven kirkonkyläksi).

Mutta eikö uuden ilmestyminen silloinkin heijastanut voitokkaan läntisen ajattelun joustavuutta, sillä luohan yhtäältä jokainen sukupolvi oman tietoisuutensa, ja toisaalta vain sellaiset organisaatiot säilyvät jotka aika ajoin uudistuvat, kuten mm. Lennart Meri on kirjoittanut?

Ja eikös vaan jo silloin jotkut halunneetkin tuomita ennen kuin ehtivät ymmärtää? He siis kaipasivat maailmaan jossa hyvä ja paha olivat selvästi erotettavissa. Uskonnot ja ideologiathan vaativat että joku on oikeassa, kuten Milan Kundera on kirjoittanut totaalisen ajattelun maailmasta, ja jatkaa, että sellaisessa maailmassa valta ei ole enää väline vaan itsetarkoitus totuuden noustua ihmisen yläpuolelle oman historian unohduttua, eikä ihmisparka muuta voi kuin ajatella virkaa ja vartioida reviiriään, ja lopulta hän haluaa tulla pikemmin organisaation kuin kanssaihmisten hyväksymäksi.