Muutama Hesarin toimittaja on perustanut oman blogin. Brysselin kirjeenvaihtaja Petteri Tuohinen viittaa omassaan Timo Harakan kymmenenvuoden takaiseen artikkeliin Image-lehdessä.
En nyt sitten millään jaksanut käydä läpi Harakan juttua. Luullakseni se heijastaisi miten epä-älyllisesti EU:hun ylipäätään Suomessa liittymisen aikaan suhtauduttiin? Mukaan mentiin koska menihän Ruotsikin!
Yritin joskus noihin aikoihin, omista hlökohtaisista syistäni, päästä jyvälle EU:n "ideologiasta". Vaclav Havel on siitä sanonut että kyse on läntisen ajattelun, meidän mielestämme kaikkein kehittyneimmän ajattelun radikaalista kehittymisestä, millä hän tarkoittaa ns. absoluutin kuolemaa holocaustin seurauksena.
Havel olikin monen muun "toisinajattelijan" tavoin perehtynyt sekä antiikin Ateenan ajattelijoiden teksteihin että sotien jälkeiseen länsieurooppalaiseen kirjallisuuteen.
Eksistentialistien (Sartre, Camus, Calvino etc.) ajattelu levisi heidän kauttansa lännestä itään , ja sillä EU-tiellä ollaan. Entä meillä? Mauno Koiviston, UKK:n tai myöskään humanistina tunnetun Kalevi Sorsan teosten nimihakemistoista on turha etsiä em. nimiä.
Jos siellä jokunen mainitaankin niin varoittavaan tyyliin "parempi jatkaa - itse kunkin - valitsemallaan tiellä ja katsoa, mitä sen päästä löytyy. Sen verran pitää toimijan tässä touhussa omiin havaintoihinsa luottaa. Tai voihan sitä kurillaan käydä katsomassa, mitä heidän ympyröihin tänään kuuluu?"
Sodan ajan jälkeistä politiikkaa tutkineen Jukka Nevakiven paksun teoksessa viitataan kerran Sartreen, kun NL-n lähetystö oli julkisesti paheksunut hänen "Likaiset kädet"-näytelmänsä esittämistä Helsinkiläisessä teatterissa. Lasse Lehtinen puolestaan viittaa kerran Sartreen: tuttavan kirjahyllyssä Sartren teos oli kohdassa "Paskalukemista".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti