Elämän tarkoitusta etsimässä

Sonkajärven kirkko

FST5 näytti kauan odottamani Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexanderin vuodelta 2002. En pettynyt. Piispa Vergeruksen ja Alexanderin suhteessa saattoi nähdä halutessaan emä- ja alustalaiskulttuurin totuuden ja valheen suhteen.

Lopussa Strindbergin moderni eksistentialistinen toivo: kaikkea sattuu ja tapahtuu. Naisvihaajaksi leimattu päästää naiset päättämään. Elämä ei ole etukäteen määrätty kohtalo, syvästi humanistinen.

Innolla odotan myös Renny Harlinin Mannerheim-filmatisointia.

Oikeastaan tekisi mieli toimittaa hänelle käsikirjoituksen materiaaliksi - satuin miltei törmäämään jouluostostensa pimittämään Harliniin Espalla viikonloppuna - Etappisika blogissa hahmotelun näköispatsaan rauhannobelististamme.

Paras paikka sille olisi Marskin patsaan viereen siirrettävän Kekkosen muistoaltaan reunalla neljän suojelevan käden alla loikoilemassa. Paasikiven pökäleet taas sopisivat hevosen taakse, Ryti -ryteikkö eteen ylihypättäväksi.

Suuri taideteos paljastaa jotakin piilevää ihmisluonteesta, se herättää tunteita, taisi Heidegger kirjoittaa.

Kantakirjaanvetoa

Jokaisen kuukauden yhtenä tiettynä päivänä virastotalon Liisankadun puoleisen päädyn ikkuna nostettiin pois saranoistaan, jotta postin kangassäkit, jotka olivat täynnä Suomen maatiloille osoitettuja, jonkinlaisen avustuksen nostamiseen tarkoitettuja postiennakkokortteja, saatiin nakeltua suoraan pakettiauton lavalle.

Täyteen lastattu kuorma ajettiin sitten Snellmaninkadun postiin Suomen Pankin vieressä pakettivolkkarilla joka nosteli viisareitaan ylös kupeestaan sen mukaan oltiinko kääntymässä vasemmalle vai oikealle.

Eräänä heinäkuun helteisenä maanantaiaamuna postipoika vinkkasi Kalervon takahuoneeseen, koska perjantaina maakunnasta kalantutkimuslaitokselle saapunut näytepaketti oli jäänyt viikonlopun yli sisälle mätänemään. Kalervo olisi tarvinnut nenäänsä pyykkipojan siksi aikaa kun sitoi paketin Volkkarin takapuskuriin. Sitten he kiepauttivat ensin Rikhardinkadulla sijaitsevan maatalousministeriön kautta, ja kiersivät vielä kaikki ison viraston lukuisat toimipisteet siellä ja täällä ympäri Helsinkiä, kunnes lopulta päätyivät Alppilaan. Siellä löyhkäävä hajonnut kalapaketti kannettiin kepin nokassa kalalaboratorioon, jossa tuuli pääsi vapaasti puhaltelemaan, koska laboratorio oli sijoitettu Karjalankadun teollisuustalon ylimpään, kahdeksanteen kerrokseen.

Taivallettuaan tietyn kilometrimäärän Volkkari vaati kaikkien autojen tapaan rakkautta ja substraalia. Niinä huoltopäivinä postisäkkejä kuljetettiin pikimustalla Volgalla. Se oli valtion virallisen hevosten kantakirjaanvetoauton vara-auto. Volgan etupuskurissa oli varsinaista viranhoitoa varten tarpeellinen koukku, josta vetämällä hevostalouskonsulentin painaessa samanaikaiseti jarrupoljinta hevonen todisti lihasvoimansa mistä osoituksena konsulentti kirjasi auton kojetauluun kiinnitetystä mittarista ylös hevosvoimalukemat vähän samaan tapaan kuin sirkusteltassa voi nähdä “pakkasmittarista“ luettavan nyrkkeilypalloa iskevän nyrkin tehon. Lopuksi hevonen merkittiin ansionsa mukaisesti valtion ylläpitämään kantakirjaan. Se taas määritteli työhevosen kelpoisuusluokan, kun taas ravihevonen juoksuttaa perässään pikkuriikkisiä kärryjä, ja sen toimituksen rahallinen arvo nähdään sekuntikellosta ja totokertoimista.

Kalervo puntaroi kannattaisiko hankkia oma ajokortti. Ehkä sitten pääsisi itsekin ajamaan pakettivolkkaria, kenties saisi pienen palkankorotuksen? Tyhjä lompakko kädessään poika kertoi toiveistaan autokoulu Paanasen johtajatterelle Ruusulankadulla vannoen opettelevansa liikennesäännöt ilman teoriatunteja. Naisen sydän heltyi ja hän sai lain määräämät minimitunnit ”asevelihintaan” viimeisiään vetelevällä kuplavolkkarilla.

Tuore ajokortti taskussaan Kalervo pääsi pian kokeilemaan kantakirja-Volgan kiihtyvyyttä. Kerran talviliukkailla jarrutus Oikokadun päässä meni pitkäksi ja Volgan etupuskuri nappasi kiinni ohikiitävän Renaultin oikeanpuoleisen takapyörän lokasuojaan, jolloin se tempautui irti autonkorista, ja pomppi kolisten alas Snellmaninkatua. Idän dollarihymyn kovapeltiseen kuoreen vammautuneen ranskattaren kosketus ei jättänyt pienintäkään naarmua.

Valtion leivän pituus ja kapeus kostautui heti koska autoja ei ollut vakuutettu. Jos ajoi kolarin, omavastuu lankesi maksettavaksi heti. Onni oli kuitenkin mukana onnettomuudessa, sillä Renaultin kuljettajan poika sattui olemaan peltimiehen hommissa Helsingin kaupungin autokorjaamolla joten hän korjasi Kalervon aiheuttaman vahingon sopuhintaan.

Niin Volga kuin muutkin virka-autot tankattiin Liisankadun päässä Pohjoisrannan Shellillä kaistojen välissä keskellä kahta puolta ohi syöksyvää liikennettä. Kun bensaa oli saatu tankkiin, täytettiin kieli keskellä suuta valtion hankintalomakke kolmena kappaleena kalkkeeripaperit välissä; päällimmäinen jäi huoltoasemalle ja kaksi vietiin autoesimiehelle viraston taloustoimistoon. Saman tien palautettiin ajopäiväkirja, johon päivän mittaan taitetut kilometrit oli merkitty nekin useampana kopiona.

Jokunen viraston herra kannusti Kalervoa opintielle, eivätkä he ylipäätään rypistelleet otsanahkaansa vaikka poika joskus työajallakin vilkuili oppikirjojaan, tai tutki Bobrikoffin aikaisen komendantin virastotalon kellarin hevostalleista löytämiään pölyisiä virkakalentereita. Sata vuotta aikaisemmin vahtimestaritkin, nuo virkapukuiset kollegat, olivat nimistään päätellen olleet ruotsinkielisiä. Niin se maailma muuttuu, Kalervoseni, taisi poika tuumailla.
Viipurinlääni oli teettänyt peräti oman kalenterinsa. Sotaväki oli 1800-luvun lopulla täysin venäläistä, pienyrittäjät Viipurissa usein saksankielisiä, kaikki virkamiehet niin maalla kuin kaupungissakin ruotsinkielisiä, ja lukuisa palveluskunta sekä irtoväki ja loiset suomenkielisiä. Kaikki ryhmät elivät omissa oloissaan erillään toisistaan niin kuin Afrikassa.

― Nyt tarvitaan virkavala, julisti ylivahtimestari, Kalervo, sinussa on ainesta! Sota-aikaan maalaiset rosvosivat helsinkiläisiä. Lihaa ja munia ja maitoa oli pakko ostaa mustassa pörssissä kiskurihintaan, ja täällä nähtiin nälkää!

Muutama päivä sen jälkeen kun Kalervo oli vannonut uskollisuuttaan Suomen perustuslaille ja sitoutunut paljastamaan vallankumoushankkeet asteli tuntematon nainen kiiltävässä nahkatakissaan vahtimestarien virkahuoneeseen ja vinkkasi Kalervoa seuraamaan itseään käytävän puolelle.
― Olitko viime viikolla viraston iltajuhlissa?
― Olin toki.
― Näitkö siellä ylijohtaja Vikströmin?
―Taisinpa nähdä.
― Kenen kanssa hän siellä koko illan tanssi?
― En niin tarkkaan tullut seuranneeksi.
― Oliko se neiti Luukkonen, tiedäthän sen nartun tilasto-osastolta?
― En muista nähneeni heitä yhdessä.
― Saat hyvän korvauksen, jos selvität minulle tämän asian. Olen ylijohtaja Vikströmin vihitty vaimo, nainen totesi antaessaan käyntikorttinsa ennen kuin sulki oven takanaan.
Hetken omatuntonsa kanssa painiskeltuaan Kalervo päätti virkavalan velvoitteiden painaessa lyijyn lailla harteita unohtaa koko asian, vaikka asuinhuoneen vuokra oli rästissä.
Osa viraston herroista joutui kilometritehtaalle kun maataloushallintoa 1970- luvun alussa valettiin uuteen muottiin. Sellainenkin pomo, jonka tieltä pienet virastoapulaiset olivat luikkineet käytäviltä huoneisiinsa kuin hiiret koloihinsa, kulki yhtäkkiä selkä kumarassa anelemassa armoa niiltä, joita itse oli aiemmin nöyryyttänyt.

Raha voimauttaa

Kemppinen kysyy: Miksi Jeesus, jota monet uskonnottomatkin pitävät merkittävänä oivaltajana, oli niin tavattoman kiinnostunut köyhistä, eli heidän kanssaan, puhui ja saarnasi heille?


Sanoisin, että häntä pelättiin koska hän oli kiinnostunut jokaisen ihmisyksilön ainutkertaisesta ihmisarvosta, joka kuuluu sillekin joka minua kiusaa ja vainoaa.

Ihmisen aate on kaikkein väkevin aate.

Yhtäällä ihmisen ääntä rakennuksilta pelätään - ja toisaalla toivotaan, jälleen kerran. Tuskinpa muuten arvovaltainen ja laaja lähetystö olisi käynyt pyytämässä rakennusliiton johtaja Kyösti Suokasta ehdolle kesän 2009 Eu-vaaleihin jo viime keväänä. Piispat ja Etelärannan herrat pysyttelivät toki taustalla, mutta kuvassa ja hyvässä hengessä silti täysin rinnoin mukana.

Eduskunta on menestyksellä ulkoistanut omaa ajatteluaan etenkin Suomen Pankin valtuustolle. Sehän hallinnoi myös Sitraa ja Ulkopoliittista instituuttia. Yhdenkään tekemisiin ei kansanedustajilla ole nokan koputtamista, kulkivatpa kalsareissa tai ilman.

Nuo eduskunnan alaiset asiantuntijainstituutiot sitten puolestaan voimauttavat kansanedustajia, kuten Sitra viime eduskuntavaalien jälkeen kurssittaessaan uusia kansanedustajia Jumalan asemaan nostetun rahan pyhistä realiteeteista.

Oletettavasti samaa epäpoliiittisuutta suunnitellaan kabineteissa myös puolustusvoimien johtamiselle komentajan viran määräaikaistamisen kautta.

Politiikan pienet marginaalit

Kemppisen blogissa keskustelun kohteena olevasta talouden merkitystä korostavasta fasismista tavoitteellisen politiikan rajoitteena tuli mieleen että pääministeri-puoluejohtaja Matti Vanhanen on viikonloppuna linjannut

kaksi tulevaisuuden tavoitetta Keskustalle. Toinen on veroprosenttikatto kunnallisveroon ja toinen mahdollisuuden antaminen yhteisverotukseen pienten(esim. alle 2 vuotiaiden lasten) vanhemmille ja vastaavan edun järjestäminen pienten lasten yksinhuoltajille.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on puolestaan maailman talouskriisin edessä päättänyt luottaa yhteen päähän: "Raimo Sailas esittelee minulle alkuvuodesta päätettäväksi ja esitettäväksi edelleen hallitukselle listan tarpeellisista elvyttävistä toimista".