Valloittavat soppatykit

Jutellessani Antti Kaikkosen ja Risto Kuisman kanssa eilen Isossa Omenassa palasi mieleeni kuinka Leena Luhtasen ja Simo Pokin vaalipisteellä oli viime lauantaina Tapiolassa puhe kääntynyt soppatykkien "kumun" syntyhistoriaan.

Soitin siitä samantien eläkepäiviään synnyinseuduilleen Joensuuhun viettämään asettuneelle Sarkkisen Pekalle ja varmistelin hataria muistikuviani. Pekka muisti että ensimmäiset Ruotsin armeijan vihreät "luksustykit" saatiin lahjoituksina LO:n kautta Martti Ahtisaaren presidenttivaalikampanjaa varten vuonna 1994. Niissä oli erillinen paistolevy jälkiruokalettuja varten.

Pekka oli siihen aikaan SAK:n järjestöpäällikkönä. Minä olin puolestani työtön, joten ehdin seuraavana kesänä viemään yhden soppatykin Työläisnuorison kasvatus- retkeily ja tuki ry:n pakettiauton perässä Helsingistä Muonioon. Pysähdyin ensimmäiseksi yöksi Hartolaan, ja toiseksi veljeni luokse kotikylääni Sonkajärvelle. Riitti siinä ajoneuvoyhdistelmässä parille kylänukolle yön seuduksi ihmettelemistä.

Koin matkassani jonkinasteista "näkymättömän tassun tuuppausta". Kenties haluttiin näyttää miten sellaiselle "ajattelijalle" tässä maassa käy, joka luulee itsestään liikoja.

Nämä tapahtumat ovat osasia melko pitkässä itsearvioinnin ketjussa jotka ovat irroittaneet vähäisetkin henkiset siteeni tannerilaisesta sd-perinteestä ja vieneet minut takaisin kovalle maapohjalle lapsuuden maisemiin, aivan kuten suuresti arvostamani eurooppalaiset kirjailijat, etenkin Albert Camus, näkivät välttämättömäksi edellytykseksi henkilökohtaiselle avautumiselle maailmaan. Pitää siis rakentaa kalliolle, ei hiekalle. En myöskään osaa kuvitella jonakin päivänä kiitteleväni mitään puoluetta kyynelet silmissä kaikesta "mitä elämässäni olen saanut".

Sivumennen sanoen, HS näkyy päättelevän tämän aamuisen pääkirjoituksensa samoissa avautumisen tunnelmissa.

Tavisten aatteen juuria

Sotienjälkeisen Euroopan kehityksen ymmärtämisen kannalta keskeisimpiä käsitteitä on Antonio Gramscin kehittämä kulttuurihegemonia.

Gramsci väitti, että läntinen sivistyshistoria on yksilöiden ja kansojen taistelua vapautensa puolesta erilaisia eliittejä vastaan, jotka poikkeuksetta kutsuvat itseään vähemmistöiksi, mutta joista eroavat mm. siksi että pitävät asemaansa itsestäänselvyytenä, koska "Jumala" on määrännyt heidät hoitamaan hallitustehtäviä sivistyksen nimissä. Historian suuriin paradokseihin kuuluu että kommunistina tunnetun Gramscin kehittämät ideat auttoivat Itä-Euroopan kansoja vapautumaan kommunistisesta eliittivallasta. Vallankumous siis söi lapsensa.

"Camunen" voi olla kuka hyvänsä, sillä jokainen voi kehittyä filosofiksi, kuten Gramsci kirjoitti.

Albert Camus, opettajansa Pariisiin yliopistoon järjestämä lähes lukutaidottoman algerianranskalaisen yksinhuoltaja-siivoojaäidin lahjakas poika, oli peruscamu. Samoin tietysti Saharov ja Lennart Meri joka kehoitti perehtymään Saharovin kokemuksiiin, jos haluaa tietää mitä pitää tehdä ja mitä voi joutua vapaudestaan henkilökohtaisesti maksamaan. Aikaisempia "camusia" olivat mm. Nietzsche ja Strindberg.

Tuskinpa Manu tai Mooses kuuluvat camusiin, mutta Havel kuuluu. Käydessään Manun kutsusta Suomessa 1991 Havel arveli etteivät suomalaiset ole kuulleetkaan Euroopassa sotien jälkeen tapahtuneesta aivan valtavasta ajattelunkehityksestä.

"Camusenakaan" en ole uskovainen, koska jokainen sukupolvi luo oman tietoisuutensa, kuten Bill Clinton, camusia hänkin, on sanonut.

Kun Sartre jatkoi pitkälle sotien jälkeen maolaisena kommunistisen puolueen etujoukkopropagandistina, Camus oli jo kauan sitten irronnut puoluesiteistään ja ryhtynyt totalitarismikriitikoksi arvostelemaan yhtä hyvin läntistä fasismia kuin itäistä kommunismiakin.

"Ensimmäisestä ihmisestä" luin tarkoituksellisen kursorisesti hänen paluustaan synnyinmaisemiinsa Algeriaan tuntemaan lapsuuden hajuja, kuulemaan samat ihmisten ja maisemien äänet uudestaan...

Minuun vaikutti suuresti hänen havaintonsa että molempien totalitarismien järjettömälle vallankäytölle suhteessa yksilöön voitiin löytää perusteluja raamatun teksteistä. Ns. pyhät tekstit ovatkin ihmiskäden tuotosta ja niihin pitää suhtautua samalla kriittisyydellä kuin on järkevää suhtautua kaikkiin muihunkin ihmisten aikaansaannoksiin. Siinä tekstien kaikki pyhyys!

Minulle "camulaisuus" ei ole karsinoiden luukkujen kiinnipanemista, vaan niiden avaamista asukkien mennä ja tulla. Pyhää on vain ihmisarvon loukkaamattomuus, jokaisen yksilön ihmisarvo on ainutkertainen.

Savolainen Isossa Omenassa

Menin iltapäivällä Espoon Big Appleen katsomaan mitä keskustan vaalikarkeloissa arkipäivänä tapahtuu. Join gurlingguru Markku Uusipaavalniemen (Uusimaa 333) tarjoamat kahvit ja katselin sivusta parveilua Matti Vanhasen ympärillä, ja oli siellä myös Antti Kaikkonen.

Jollakin toistaiseksi tunnistamattomalla tavalla paikalla olleet tuntuivat "meikäläisiltä", "englishman in New York", kuten Sting laulaisi:

En juo teetä otan kahvin
haluan kukkoni muikkuisen
kun avaan suuni kuulette että olen savolainen Isossa Omenassa
Olen vieras olen laillinen
olen savolainen Isossa Omenassa
Jos "tavat tekevät miehen" kuten sanotaan
silloin olen päivän sana
kysyy miestä sietää tietämättömyyttä ja hymyilyä
Olen mitä olen sanoivat mitä hyvänsä
Olen vieras olen laillinen
olen savolainen Isossa Omenassa

Innovointi on in

Eduskuntaehdokkaat, innovoikaa räväkämpiä aloitteita! Miten olisi vaikkapa "innovoinnista kaikille yhteinen oppiaine kouluihin alaluokilta alkaen?" Innovaatiot ovat muotia ja mukana jopa tasavallan presidentin kaukaisilla matkoilla.

Kemppisen löytämän ennusteen mukaan ihmiskunta tukehtuu itseensä vuonna 2026 väestökasvun saavuttaessa äärettömyyden. Suomalaisilla on tähänkin omaperäinen ratkaisu: hukkukoot isojen poikien "kioskille" pyrkijät omaan ahneuteensa. Liikemiesten kehittyviksi talouksiksi kutsumiin maihin myytäviin halpakännyköihin pitää koodata semmoinen viesti, joka saa asiakkaat aina vaan ostamaan uusia kännyköitä sitä mukaa kuin niitä markkinoille työnnetään, ja lopulta kännykänkuoria, akkuja, pakkauslaatikoita ja muuta roinaa kasaantuu niin paljon että jätevuori romahtaa heidän päällensä (idean copyright Italo Calvinon).

Aina jaloilleen

Menin toissa iltana HOK-Elannon ja Tammen yhteiseen kirjailtaan kuuntelemaan virikkeitä lukeakseni Erkki Tuomiojan kirjan Hella Wuolijoesta.

Mutta enemmän kuin puheena ollut kirja, jäi tilaisuudesta mieleen pyörimään Jukka Relanderin esittämä kysymys löytyykö historiasta vastaavanlaisia naisia, jotka aina "putoavat tassuilleen".

Yön yli nukuttuani keksin ehdolle ainakin digiajan sähköhellan Suvi-Anne Siimeksen; toisena vahvana nimenä Brita Kekkosen ja muina ehkä Päivi Lipposen, Tanja Saarelan ja kenties myös Susan Kurosen.

Olisi mielenkiintoista tietää missä määrin "näkymätön tassu" on auttanut heidän menestystään? Siimes ainakin on julkisesti tunnustautunut nöyräksi uskovaiseksi. Toisaalta heidän suhteensa ruotsinkielen rooliin "valituista valituimpana" Suomessa on epäilemättä sekin nöyrä. Mutta Suomessapa ei näitä fasismianalyysin kysymyksenasetteluja taideta harrastaa -ei edes 2000-luvulla!

Kauppalehden mukaan Sixten Korkman on koonnut lähinnä ekonomisteista ryhmän pohtimaan onko pohjoismainen malli todellisuutta vai pelkkä myytti. Se onkin hyvä kysymyksenasettelu: monen suomalaisen intellektuellina itseään pitävän mielessä pohjoismaisuus on nähdäkseni lähinnä synonyymi Jumalalle; jotakin minkä olemassaoloa ei kertakaikkiaan voi epäillä, kaiken hyvän alku ja juuri, vaihtoehtona ikuinen paratiisi nahkurin orsilla; siis vähänkuin latinankieli aikanaan.

Tassut irti demokratiasta

Jollakin tunnistamattomalla tavalla Kurosen kirjan kansikuvan paljastamiseksi järjestetty spektaakkeli muistuttaa edellisen pääministerin kohtalosta.

Molemmat oli tuotu valtakunnan pääareenoille: Jäätteenmäkeä kärvennettiin eduskunnan täysistunnossa kansanedustajian kiihkon lietsomassa ilmapirissa; Vanhasta hiillostettiin World Trade Centerin Mannerheim-salissa kymmenien toimittajien kompastellen rapussa ja toisiaan tönien kauhun vallassa: jospa emme ehdikään ajoissa?

Kuulen joidenkin nauravan toimittajien touhotukselle.

Kansantuomioistuimissa tuomarin roolin omaksuivat monenkarvaiset keskinkertaisuudet, yli-ihmiset, asettumalla ihmisjärjen yläpuolisen "näkymättömän käden" palvelukseen. Sama malli toteutui sekä fasismissa että kommunismissa.

Camus löysi yhtymäkohdan katolisen kirkon inkvisitiosta: jo silloin yksilöä voitiin vaatia perustelemaan oma olemassaolonsa. Ihmisiä kohdeltiin palikoina.

Erityisesti yli-ihmiset inhoavat kansanvaltaa, demokratiaa, ja korostavat yksituumaisuutta ja asiantuntemusta ja menestystä rahamarkkinoilla, koska "olemme samassa veneessä"

Mutta ei tv:n Idols-kisailulla ole mitään tekemistä yli-ihmisyyden kanssa. Voihan tavallinenkin tarjanen omiin kykyihinsä nojautuen tavoitella jotakin epätavallista lauantai-illan huumaa.

Vahdinvaihto valmisteilla

Katsoin Juha Seppälän vihjaiseman Susan Kuronen videon. Oliko sisään rynnänneillä toimittajilla tiedossa että seinällä olisi Marskin kuva?

Lähellä on ajatus, että Matti Vanhanen on syyllistynyt jumalanpilkkaan. Kuriton kun hylkäsi tarjolla olleen huolenpidon jättäessään luoksensa lähetetyn. Nyt Vanhasta uhkaa rukouspäiväuudistusta kritisoineen oikeusministeri Johannes Koskisen kohtalo: perälaudan yli vaan, eikä kosketa viiden metrin kepilläkään.

Matti voinee mennä siksikin, että Eero Heinäluoma on osoittanut löytävänsä oikean rastin toisensa perään: tanskalaisten sytyttämän Muhammed-pilapiirrosjupakan aikaan kirjoittaessaan Ilkka-lehdessä että "eteenpäin Jukka Paarman viitoittamalla tiellä" ja viimeksi Washingtonissa hiljentyessään hetkeksi Lauri Törnin muistolaatan edessä.

Jyrki Katainen osannee asetella sanansa varoen. Vaimo on ulkoministeriön, suomalaisen inkvisitiolaitoksen, palveluksessa.

Näkymättömän käden suunnitelma toimi sen sijaan mallikaasti Päivi Hertzbergin haastatellessa Paavo Lipposta, samoja kiltteyden piirteitä on Tarja Karpelan ja Olli Saarelan liitossa. Paavosta ja Päivistä on tullut hartaita uskovaisia, Saarelat ovat muuten vaan harmittomia.

Astianmakua

Tähän on tultu: nuoret eivät osaa enää edes puhua ihmisten unelmista eivätkä uuteen huomeneen kantavasta toivosta, tai köyhän asiasta.

Ainakin päällisin puolisin selattuna 30+ ikäpolveksi itseään kutsuvien "äärikeskustalaisten" ohjelma vaikuttaa nojaavan enemmän sokeaan asiantuntijauskoon kuin keskustalaisen kannattajakunnan odotuksiin.

Jos käyttäisin UKK:n sanoja, voisin kysyä missä on sylttytehdas? Johtava "think tank" EVA onkin ollut viime aikoina epäilyttävän hiljaa.

Suomalaiset ovat, eivätkä yksin "äärikeskustalaiset", silmät puolittain ummessa kulkevia lapsenuskoisia, jotka saattavat parhaimmillaan päätyä uransa huipulla Fortumin hallituksen jäseneksi. Se, että valtion energiayhtiön hallituksen kahdeksasta jäsenestä kaksi on 2000-luvulla suomenkielisiä ja loput kuusi ns. pohjoismaalaisia, on sinänsä melkoinen saavutus. Suomenkielihän on alamaisten hallintokieli, ei johtajien valitsemisen kieli.

Suomenkielisiltä vähänkuin puuttuu kykyä keskinäiseen solidaarisuuteen ja myötäelämiseen. Pietarilaisen Dostojevskin tiedetään epäilleen, että suomalaiset eivät ole kansakuntaa muodostava heimo.

Uusi intelligentsia

Pitäisi kaiketi kysyä miksi julkisia häpäisyjä järjestyy tavallisten ihmisten edustajille: Matti Ahde, Matti Vanhanen, Ilkka Kanerva, Harri Jaskari, Anneli Jäätteenmäki ja uusimpana naiskirjailijan väitetty kähmintä Bottalla (en nyt muista epäillyn kansanedustajan nimeä)

Vaatisi medialta melkoista rohkeutta nostaa pöydälle epäilys, josko kaiken takana onkin näkymätön käsi, tuo kauhea vanha vihollinen, eurooppalaisen ajattelun läpitunkeva ikuinen asenne joka ei ihmisen kanssa puhu, mutta jonka paljastamisesta on aikamme murroksessa paljolti kysymys.

Eräässä blogissa on viime päivinä pohdittu missä luuraa suomalainen intelligentsia? On arveltu olevan normaalia, että ihmisen käyttäytyminen jonkin verran vapautuu kun pääsee ulkomaille eroon omasta ympäristöstä, mutta silti sosiaalinen kontrolli vaikuttaa Suomessa tavallistakin ahdistavammalta. Sellainen nuori, joka vieraassa ympäristössä voi olla hyvinkin vilkas ja seurallinen, käyttäytyy kotimaassaan kuin kuka tahansa harmaapomppainen syntitaakan kantaja.

Mitä tehdä? Perinteinen "intellektuaalinen" ratkaisu olisi huutaa Mäntyniemeä apuun. Mutta vallitsevan taloudellispolittiisen ajattelun dynamona toimiikin "Wahlroos-Fagernäs" sukupolvi, joka on kasvanut sota-ajan nähneiden vahvojen esi-isiensä hengessä ja on sisäistänyt oppimansa mallit, ja kohtelee muita palikoina joita "strategisesti" asetellaan yhteiskunnassa paikoilleen.

Kuva suomalaisesta on heidän päässään kuva Manusta: ehdottoman luotettava soturi, perusteita kyseenalaistamaton, kunnon suomalainen. He sopivat "manuja" edustavan SAK:n kanssa että laivaa ei keikutella.

Entä tuon käskijäsukupolven jälkeen? Yksi varteenotettava malli on "epäpoliittinen" yhteiskunta: Me - vähänkuin itseäsi äänestäisit - suomalainen kansanpuolue...

Ajassa todellakin on merkkejä politiikan kuolemisesta. Meitä läntisemmissä kulttuureissa sellaista järjestystä pidettäisiin suoranaisena kauhukuvana.

Ps. kuinkas sattuikin somasti: Sdp järjestää 5.2. talouselämän johtajille ja samppanjasosialisteille työelämäseminaarin luksushotelli Strandissa. Alustajina mm. Leif Fagernäs ja Erkki Liikanen.

Aloite haltuun!

Pitäisikö presidentin virka lakkauttaa, on pohdittu HS:n perässähiihtäjä-blogissa.

Mielestäni jossakin mennessä ajassa täysin erilaisessa olosuhteissa syntyneen instituution pönkittämisen sijaan tosidemokraateilta odottaisi pikemmin vanhan maailman reliktien -arvonimet, kunniamerkit- romuttamista.

Vähemmilläkin valtuuksilla voisi vahva mielipidejohtaja ottaa aloitteen haltuun. Nykyisin on kovin hiljaista, ettenkö sanoisi kuin huopatossutehtaalla.

Ikäänkuin presidentti-instuution ääni olisi jollakin tavalla vaimennettu, typistetty höperehtimiseksi neuvottelupöytien kattauksista: "kahden edustajan malli toimii, koska Suomi on pieni maa ja asioita on paljon!"

Vaikeuksissaankin ihminen jaksaa pitkälle unelmien ja toivon varassa. Mallia voisi hakea mm. Havelilta ja Palmelta, jossakin määrin myös Kekkoselta.