15.6.2025

Vanha teksti puree terävästi

Läntisessä ajattelussa kauan vallinneen uskon mukaan ”vuoret järkkyvät ja kalliot halkeilevat” kunnes tiede on selittänyt syyksi maanjäristykset ja tsunamit. Niitä on aina esiintynyt ja tulee esiintymään.

Suomenkielessä esiintyy 1700- luvun perintönä käsite ”vuorineuvos/bergsråd”, jota ei ole muissa kielissa. Sitä päätoimittajien on pelkääminen. Maata johdetaan kartanonherrojen feodaaliasenteilla, soveltaen positiivista syrjintää.

Lisää blogissani helmikuulta 2017: 

https://ronkko.blogspot.com/2017/02/

-------------------

Wikipedia:

”Kesäkuussa 2017 perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen keskusta ja kokoomus päättivät, että hallitus ei voisi toimia puoluekokouksen muutosten jälkeen silloisella kokoonpanolla. Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi noussut Jussi Halla-aho on maininnut hallitusyhteistyön kariutumisen syyksi maahanmuuttovaatimuksen[3]. Ennen kuin Sipilä ehti antaa hallituksen eroanomuksen, kaikki perussuomalaiset ministerit ja joukko muita kansanedustajia irtaantuivat perussuomalaisista Uusi vaihtoehto -ryhmäksi (sittemmin Sininen eduskuntaryhmä). Tämän ryhmän kanssa muut hallituspuolueet katsoivat voitavan jatkaa hallitusyhteistyötä, minkä vuoksi sama hallitus jatkoi samalla ohjelmalla ilman uusia hallitusneuvotteluja.”

Tuolloin Petteri Orpo nostettiin remmiin!

8.6.2025

Talonpoikien kapinasta nuijien sodaksi

Uuden kirjoittaminen tekee hyvää, vanhat arvot ovat hirmuviisaiden teksteistä ajoilta jolloin vain miehet työnsivät kuulaa. Moukarinheittäjä Silja Kosonen niittää tänään mainetta kv-kentillä suomalaisena naisena.

Italiaan hullaantunut yliopistomies Kari Enqvist makusteli hetken Enkvistinä, kunnes palasi vanhaan kirjoitusmuotoon.

Suomalaiset talonpojat nousivat 1500-luvun lopussa kapinaan oman kielen puolesta Martin Lutherin vapauttavassa hengessä. 

Erään kapinoitsijan nimi esiintyy historian kirjoissa muodossa Fincke, josta se on voinut vahingossakin muokkautua käsinkirjoittaneiden kirjureiden sulkakynistä muotoon Rönkkö, kutsutaanhan ruotsinkielen murskaamaa talonpoikien kapinaakin yliopistoissa Nuijasodaksi, tai Suomen keskellä ammottavaksi railoksi, kuten HS tänään pääkirjoittaa.

4.6.2025

Pitkä ja syvä Muisti vai anteeksianto ja vapaus?

Taloustaitaja Nallen isoisä toimi merikapteenina, kansliapäällikköisän virkahuoneen ulkoseinää kauppa- ja teollisuusministeriössä koristi maalaus höyrylaivasta. 

Kansallisrunoilija Runebergin isä seilasi kapteenina pitkin valtameriä. Runoilijan patsas jököttää suurimpana keskellä Espaa. 

Kulttuuriministeri Claes Andersson muisteli natsisympatioita tunteneen merikapteeni-isänsä vihoitelleen pojan vasemmistosympatioita.

Jos sanoo kieltä pelastususkonnoksi, väitetään ettei sellaista enää ole latinan jãikeen missään.

Runeberg asui Kruununhaassa 1800-luvulla vuoden päivät talossa joka tänään tunnetaan The Hotel Maria -nimisenä loistohotellina, aikaisemmin Maataloushallitus -valtion virastona jossa olin vaksina nelisen vuotta päivisin kunnes kävelin Senaatintorin poikki iltakouluun Kalevankadulle.

Myöhemmin olin illat koulussa ja päivät työssä Vesihallituksessa Espan varrella vastapäätä Eino Leinon patsasta. YO-päivää koristi luvatta otettu kuva Demari-lehden etusivulla -  minä perusmaalainen punaleimattuna. Jos vihjaat fasismiin, uhataan syytteillä.

Ukrainan presidentti Zelenskyi yöpyi The Hotel Mariassa vaimoineen äskeisellä Suomen vierailulla.

Taloustaitajat perustivat Muisti-säätiön putsaamaan paikat vähäisistäkin punasävyistä jotta Suomi-Finland näyttäytysi maailmalle kaikkein turvallisimpana rahan sijoituskohteena. Eduskunnan pylväitäkin on puunattu.

Kokonaisturvallisuus syntyy kun totumme EU-aikaan, johon liityttiin jälkijunassa, ja huomaamme ettei missään muualla (paitsi ehkä Serbiassa ja ampumalla Ukrainassa) riidellä arvoista 1800-luvun kaksikielisyyden pohjalta, vaan yksilöiden tulee olla vapaita heiluttamaan omia lippujaan ilman ajatusten suojelijaa. Miksi meillä on presidentti, mutta Ruotsilla ei, Virossakin lähinnä muodollisuus?

Vanha teksti puree terävästi

Läntisessä ajattelussa kauan vallinneen uskon mukaan ”vuoret järkkyvät ja kalliot halkeilevat” kunnes tiede on selittänyt syyksi maanjäristy...