Havukka-ahon ajattelijoita he olivat kaikki tyynni, niin isät kuin äiditkin. Heidän "vilosohviansa" sisälsi perimätietoutta ja kansanviisauksia, jotka olivat sukupolvien saatossa jalostuneet taidoksi raivata umpimetsiä elintilaksi itselle ja kotieläimille karuissa olosuhteissa eurooppalaisen sivistyksen äärirajoilla. He tiesivät syntyneensä ja kasvaneensa omassa ympäristössään; siihen kuuluivat ihmiset, esi-isien kalmistot, maisemat, perinteet kristillisine perhejuhlineen ja omaperäinen vahva puhekieli.
Se oli tietoa siitä että heikkokin, eikä yksin vahva, kuuluu johonkin paikkaan, ihmisten yhteisöön; että on jotakin mikä yhdistää.
Heidän elämäntapansa ilmensi omissa oloissaan elämään tottuneille suomalaisugrilaisille kansoille ominaista vaatimatonta vieraanvaraisuutta. Sitäkin vieraampia olivat heille läntisen valloitushengen mukanaan tuomat kovat asenteet. Eihän suomalainen kansanihminen sisimmältään halua olla sen enempää henkisesti kuin fyysisesti toisten hallittavana, enempää kuin hallitsijanakaan.
Hoida omat asiasi, itsellinen ei tarvitse välivouhkia asioitaan järjestelemään; kun jätkä lyö lakin päähänsä, on siinä kaikki mukana ja lippa osoittaa kulkusuunnan, he uhosivat. Raukat ne menkööt merten taa, me emme ryhdy ruotsalaisten rengeiksi ja piioiksi! Katsoa saa mutta ei koskea; rumat ovat kateellisia ja halut ne on hiirelläkin, he opastivat lapsiaan elämäntaipaleelle, ja muistuttivat, että ihmiseksi eläminen on sitä että säästää toisen häpeältä. Mutta kintuillekuseskelijoita kyllä ilmaantuu, kunhan alat jotakin yrittää, he lisäsivät.
He tiesivät myös että UKK:n mukaan suomenkieliset porvarit, jotka haluavat olla aina kantamassa vastuuta isänmaan asioista, ovat tosiasiassa alistettuja ruotsinkielisten toiveille, joten suuria historiallisia muutoksia toteuttamaan tarvitaan aina itsenäisten talonpoikien ja työväenjärjestöjen yhteistyötä.