Vaikka luulisimme yhteiselomme perustuvan jotenkin erikoisiin hallintosuhteisiin, niin tosiasiassa kaikkea on ollut ennenkin, kuten Antonio Gramsci kirjoitti. Aina on ollut orjuuttajia ja orjia, ylempiä ja alempia, pitäisi vain löytää paikallisen kansan omia sanontoja kuvaamaan ilmiöitä, meille tuttuja suhteita.
Mikä ilmentäisi suomenkielisten suhdetta naapurikieliinsä historiallisena asemana? Kokeilisin ”pillupoliisia” pikemmin kuin ”kasakkaa joka uhkaa viedä kaiken mikä on löyhästi kiinni” kampittamassa ”vihapuhetta” mikä on kaikilla mielessä, mutta ei itse koe olevansa kisoissa vahvoilla. Ahdas paikka monelle 150 milj. dostojevskien ja tsaikovskien vieressä. Kulttuurihegemoniaa, sanoisi Gramsci.
Kaikki tulee terveellä järjellä ymmärrettäväksi, pelastukset, armot sun muut kansaa pelottavat ihmisten keksimät sanonnat kummitustarinoiden väistyessä.
Sunnuntaina luettiin puolilta päivin somesta, että ”Jos Navalnyi olisi menneellä viikolla astunut eduskunnan ovesta sisään, hän olisi saanut poskisuukon ainakin kahdelta salissa. Yhtä onnekkaasti hänelle olisi käynyt HS/Yle:n toimituksissa.” Viideltä Ylen tv-uutisissa toimittaja Maria Stenroos kiiruhti kertomaan Sanna Marinin tehtävänä olevan esittää vaihtoehtoja. Illan pääutisissa professori Thomas Forsberg täsmensi samaan hengenvetoon tarvittavan nopeaa reagointia uutisvirrassa. Tänään kerrotaan soitellun Macronille Navalnyistä. HS mainostaa kalsareita.
