Jos haluaa tietää miten sanonta ”kasakka vie kaiken mikä on löyhästi kiinni” liittyy eukonkantamiseen Sonkajärvellä, niin yksi selitys löytyy uudesta kirjastani ”Näin tässä käy”. Sen saa helpoimmin kahdella eurolla e-kirjana Elisa Kirjakaupasta, jonka voi ladata kännykkään tai tablettiin Google Playsta.
Toimii muuten tosihienosti! Löytyy paljon muutakin luettavaa, mm. Kansalaispuolueen perustamisesta seurauksena tutkimusmenetelmästäni lähettää 1995 vapaamuotoinen apuraha-anomus kulttuuriministeri Claes Anderssonille pohtiakseni onko tutkittu eliittiä vähemmistönä joka pitää asemaansa itsestään selvyytenä puhuen spontaanisti muiden puolesta.
24.6.2020
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...