Jos rohkeutta riittää, ajatuksen voima siirtää vuoria kielen pelastaessa meidät kun olemme yksin paljaina maankamaralla ja äkkiä tulee ilta, uskontoon tai ihonväriin katsomatta.
Oma kieli, joka oli paikallisena olemassa jo ennen kaiken ns. sivistyksen tuloa, vapaaehtoisen tai pakotetun. Siihen oivallukseen on perustunut läntisen ajattelun, meidän mielestämme kaikkein kehittyneimmän ajattelun, radikaali kehitys sotien jälkeen, kuten Vaclav Havel on kirjoittanut.
Arvelen, ettei Paavo Väyrysen omassa teatterissaan esittämissä ”Minä ja UKK” ja ”Minä ja Manu” näytelmissä sanallakaan aihetta ole sivuttu, vaikka näytelmäkirjailija Havel antoi haastattelun vierailullaan Suomessa presidentti Mauno Koiviston kutsusta -90 luvun alussa, joskin ainoastaan paperilehti Uusi Suomi julkaisi haastattelun, minkä jälkisanojen lausujat kuittasivat lakkauttamalla lehden.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003051202.html
Koivisto oli keskustellut Havelin kanssa identiteettikysymyksistä tavattuaan hänet Euroopassa.
Kouluja käyneen suomalaisen tuntuu vain olevan vaikea puhua tunteistaan äidinkielellään, ellei satu olemaan ruotsinkielinen jolloin asetelma kääntyy ylösalaisin. Taviksille kieli ei ole ongelma eikä tuota häpeää, silti työväen julkkisääninä esiintyvät vuosisataisen diplomaattiperheen vesa Erkki Tuomioja ja yliopettajana Li Andersson dreamteamissa. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.
Katoliseksi kääntynyt ketterä Timo Soini perusti työväen puolueen ilman sosialismia luopuen siitä ennen pitkää menon jatkuessa uudella nimellä ellei kirkkoslaavin tohtori pane vielä paremmaksi Matti Putkosen työmiehen tunnilla.
