30.9.2016
Saksa, Saksa, Saksa
Ennen ulkoministeriöön pääsyään horisemaan oppinut Timo Soini oli kiertänyt sieluntuskissaan Senaatintoria kesken hallitusneuvottelujen puntaroiden ryhtyäkö jytkyn valtuuttamana valtiovarainministeriksi vai unelmiensa puuhaan ulkoministeriksi, kunnes vetäytyi porttikongiin soittamaan asiantuntijalle joka rohkaisi kuuntelemaan sydämen ääntä.
Sitten jo täysin oppineena hän vappupäivänä jätti puolueriennot väliin ja nousi Suurkirkon portaille lukemaan Kyösti Kallion rukouksen sotaan lähteville. Mitäpä sitä ei ihminen tekisi kun pyydetään?
Ministeriön miesten sanotaan neuvoneen Eugen Schaumanin muistolaatan äärellä, sehän löytyy Senaatintorin laidassa valtioneuvoston rappukäytävästä, valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle, että jos et tyttö tiedä mitä tehdä, niin kuuntele sydämen ääntä. (Saksa,Saksa,Saksa).
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...