15.2.2016
Ihminen on kaikki
Heikki Hiilamo edustaa perinteistä läntistä ajattelua jonka sydän sykkii omistaja-arvon kasvattamiselle ja pitää köyhät huutamassa pihalla, niin että "kuuluu taivaaseen asti".
Pyrkiessään hallitukseen Timo Soini tapaili modernimpaa, ihmisarvon ensisijaisuutta korostavaa diskurssia, joka on syntynyt läntisen ajattelun itsekritiikistä, eikä luota taivaalle huuteluun sen jälkeen kun kukaan ei pelastanut juutalaisiakaan, mutta hallituksessa Soini on palannut osoittamaan nöyrää kiitollisuutta taivaalle joka oli Senaatintorin porttikongissa kuullut hänen salaisimmat toiveensa päästä ulkoministeriksi.
Olli Ainolan Iltalehdessä sdp:n johtajakandidaatiksi esittelemä Timo Harakka edustaa perinteistä "talous on tervettä" ajattelua, so. isänmaallista kommunismia johtokuntatasolla. Hän on kertonut saaneensa varhaislapsuudessaan hyvin vahvoja vaikutteita taivaisiin huutelun voitollisuudesta loppupeleissä.
Mitä enemmän luotamme ihmisjärkeen ja omien aistiemme havaintoihin, sitä paremmaksi poliittinen keskustelu kehittyy. Ihminen on kaikki.
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...