Ehkä uutinen perussuomalaisten puolueen saamasta teologijäsenestä, tohtori Arto Luukkasesta, toi mieleeni kuinka sisäministeriö Ritva Viljasen johdolla ohjasi Lieksaan
ensimmäiset somalit. Kuten blogiotteestani vuodelta 2004 ilmenee, olin herrojen kiusaksi penkonut Lieksan historiaa.
Viljanen osallistui joskus noihin aikoihin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Partiolaisten seminaariin, ainoana suomenkielisenä mm. Christoffer
Taxellin, Björn Wahlroosin ja kuningas Kaarle Kustaan (!) vierellä.
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...