Aatos Erkon muistosanoissa on saatu hieman valaisua median "liberalismiin".
Hänen ideologiansa on sanottu rakentuneen kahden faktan varaan: ensinnäkin kaikki hyvä kasvaa USA:ssa, ja toiseksi sinne missä kaikki hyvä syntyy, mennään meiltä aina Ruotsin kuninkaan portin kautta.
Nyt jääkin nähtäväksi mennäänkö tuon portin kautta tulevaisuudessa myös itään, kun Putin on hoputtamassa nelikaistaisen moottoritien rakentamista Pietarista rajalle.
Lasikatto on silloin täydellisen tiivis kun sen olemassaoloa ei huomaa. Sen rikkomiseen tarvitaan siis sellainen joka on ollut sitä itse rakentamassa!
24.5.2012
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...