Mikä näitä seurakuntanuoria yhdistää? Mikael Pentikäistä, Olli Rehniä, Timo Harakkaa ja Björn Wahlroosia? Don Eero Huovinen. Ja lapsenusko ison kirjan teksteihin, vaikka juuri se on Euroopassa holocaustin myötä romahtanut.
Listaan täytyy ehdottomasti lisätä myös Jorma Ollila ja Esko Aho sekä muut Nokian lestadiolaiset. Nokian romahdus kertoo suomenkielisen maailmanvalloittaja-ajattelun katastrofista kaiken. Luultiin, että Kiina on täynnä herran nuhteessa eläviä suomalaisia, jotka ostavat sen kännykän minkä Firma heille lähettää. Ja että sillä voi soittaa ja vastata viestillä, eikä muuta.
19.4.2012
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...