23.3.2012
Konservatiivi ja demokraatti
Arvokonservatiiveista käynee esimerkiksi ikuinen seurakuntanuori Mauno Koivisto joka on varoitellut lapsenuskoisia lukemasta isoa kirjaa omin päin ettei tukka nousisi paikoin pystyyn. Kunnon demokraateista puolestaan sopinee kehua pitkän nousun sikäläisenä Heikki Hurstina valtaan tehnyttä Barack Obamaa.
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...