15.3.2012
Arabikevään tuulia
Hesari toimii hopealautasena hallituksen tarjoillessa elämysmatkaa sinne mistä on tultu - aikaan ennen kunnallista itsehallintoa 1800-luvun puolivälissä. Sitä ennen ei Iisalmessa tapahtunut mitään ohi Kirkkoherran (tuon legendaarisen rovasti Brofeldtin!); oli vain yksi suuri seurakunta, jonka ruusupensaiden oksista yksiä valittiin valoon ja toisia nypittiin rikkaruohoina.
Paikallisia lehtiä seuraavat tietävät HS:n päätoimittaja Mikael Pentikäisen viettävän kesiään Lapinlahdella, äitinsä synnyinsijoilla.
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...