Sittenkin kaikki virtaa - ainakin päätellen muutaman porukan päätöksestä erota nuorisojärjestöjen yhteistyöelin Allianssista.
Naapurisovun aikaan idässä toimi kuuleman mukaan yleisliittolainen nuorisojärjestöjen yhteistyöelin Komsomol jonka johtohahmot saattoivat olla vanhempia kuin Erkki Tuomioja tai Astrid Thors jotka alustivat Allianssin syyskokouksessa.
Kansainvälisyyskasvatus on kuulunut molempien päätehtäviin; ettei edustajia kv-areenoille valita ohi oikein ajattelevan eliitin, muiden kanssa flirttaillen.
5.12.2011
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...