Taivaan lahja tämmöinen sovinnon tekijä Pekka Hallberg. Ohjailisi Haloskan hengessä valtiolaivaa kuin luksusautoa varoen sitä mitenkään kolhimatta että säilyisi nauutittavaa jälkipolvillekin.
Vai olisiko hänestä todellisen rakkausaatteen ehdokkaaksi, nostamaan jokaisen yksilön ainutkertaisen ihmisarvon poikkeusoloissa Ståhlbergin säätämiä lakeja tärkeämmäksi, halailemaan mummoja toreilla vakuuttaen jokaisen kelpaavan sellaisenaan Herran huoneeseen ilman pakkokieltäkin?
"Taivaan lahja" voi tarkoittaa myös "intelligentsian" tuntemusta tohtori Halla-ahoa kohtaan, joka ottanee nimiinsä mallia Suomeen Iranista, jos hänelle Korkea auktoriteetti ihmisjärjen yläpuolelta ovelasti vihaisi, että Teheranissa on torilla hirtetty parisenkymmentä.
Tällähän näkyy yllytyshulluutta olevan aina liikkeellä, vaikka Lipposta puoluejohdon tasolla tukemassa.
Sivumennen sanoen Halonen pani huivin päähänsä mennessään ulkoministerinä tapaamaan kollegaansa Teheranissa, "maassa maan tavalla", eikä liene syytä epäillä että Hallberg alkaisi mitenkään vikuroida.
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...