Tänään HBL esittää jänniä perusteluja yleiselle asevelvollisuudelle. Samaan aikaan kun se on Ruotsissa lakkautettu, Suomessa sitä tarvitaan kansakuntaa koossa pitävänä "kittinä" ja nuorukaisten "porttina" yhteiskuntaan. Joskus lehti on käyttänyt samoja sanoja ruotsinkielen pakollisuuden perustelemiseen.
Mutta eilen pohdittiin blogeissa miten muualla pärjätään ilman johtavien poliitikkojen ja julkkisten järjestettyjä avioliittoja?
Eivät toki kaikki ole, mutta monet ovat. Voisi pitää perverssinä piirteenä levitellä uutta suhdetta lööppeihin ikäänkuin vaimoa ja lapsia ei olisi olemassakaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti