Kestävän Nato-ratkaisun kynnyksellä ihmismieli hyppelehtii veriuhrista rauhankyykysiin kuin peruskoululaisella pulpetista toiseen.
Nyrkkeilevän säkin selästään karistanut Timo Soini, lontoolaista Millwallin futisjoukkuetta fanittava eteläespoolainen joka on perisuomalaiseen tapaan roomalaiskatolilainen, on julkisesti tunnustanut perimmäisen uskonsa: mieluummin keskelle tälläävä Nato, kuin lälläri EU. Sodanhan sanotaan jalostavan kansakunnan perimää.
Tv:n Göring-dokumentin innoittamana lukaisin Wikipediasta eräästä pääideologi Rosenbergista jonka valtioteorian mukaan jalojen pohjoisten oksien erottelemiseksi mädistä käy mieluummin rotu kuin kristinusko (kristityt ovat lälläreitä, vaikka meidän pyhinä pitämistämme teksteistä löytyi natseillekin hyvin käytännöllisiä ohjeita raudan takomiseksi teräkseksi)
Ilkka Kanerva, kokoomuksen säkki, ei ole jättänyt virka-ajan kuluessa ilmoitusta sairauslomansa jatkosta, eduskunnan keskuskanslia tiedottaa.
Miten muuten voi tänään Tony Halme, entä Anneli Jäätteenmäen ex-avustaja Matti Mannonen, kaksi säkkiä?
13.4.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti