Joskus HBL:n nettilehteä lukiessa on tuntunut siltä kuin olisin päässyt kurkistamaan Kanerva-affäärin sylttytehtaalle (ruots. tankesmedja, engl. think tank).
"Liian paljon paskaa pöydällä", huudahtaa Åbo Akademin professori Gustav Djupsund. Muutenkin aivan hurjia asenteita, ei ollenkaan tästä ihmisten maailmasta vaan totaliteettien yhteiskunnasta: "hänen käyttäytymisensä koskee kaikkia, hänhän on ministeri!" (Hans agerande angår alla, han är ju minister!)
Ottaisimmepa mallia Stefan Wallinista, meidän kaikkien kulttuuriministeristämme.
Iisalmen Sanomien mukaan sarjakuvataiteilija Petteri Tikkanen on yksi niistä suomalaistaiteilijoista, jotka ovat mukana viemässä suomalaista kulttuuria Ranskaan huhtikuusta kesäkuuhun kestävässä tapahtumasarjassa 100 % Finlande. Suomen suurinta kulttuurivientiponnistusta toteutetaan kevään aikana 250 tapahtuman ja 500 taiteilijan voimin.
Tikkanen osallistuu paikalle kutsuttuna taiteilijana suomalaista sarjakuvaa ennennäkemättömän laajasti Ranskassa esittelevään Aix-en-Provancen sarjakuvatapahtumaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kalakukko lentää pöytään
Näyttäisi Suomen kohdalla historia tulleen ensimmäisenä maaliin. Vähemmistökieltä ei kukaan epäile mistään. Jotain 30 sotaa on käyty venäläi...
-
Valtiokirkon uudistaminen takkuili pahasti kansojen parhaimmiston hoksattua teorioiden palaneen mannermaalla tuhkaksi kommunismin ja fasismi...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Macron on jatkanut Trumpin luona ideaansa Vaclav Havel -seminaareista Ukrainan kriisin ratkaisuksi; aloituskerta Prahassa muistetaan Sanna M...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti