Omituisia aikoja elämme

Maailmanennätys on saatu Suomen nimiin sekä naisten hallitusosuudessa että vasemmiston roolin marginalisoitumisessa. (Mäntyniemestä kuuluu kättentaputuksia)

Kemppinen onnistui provosoimaan keskustelun blogissaan sdp:n romahduksen syistä. Sukupolviajattelua hyödyllisemmäksi lähtökohdaksi näen puolueen lapsenuskoisuuden (Heinäluoma: idoleistani suurin on pääministeri Tanner joka otti vastaan valkoisen armeijan) ja siitä johtuvan kolmikantamantran hokemisen, mikä puolestaan turvaa valtaeliitin asemat ja aikaansaa yleisen pysähtyneisyyden.

Kuten Seppo Sarlund kirjoittaa Keskustan nettisivuilla, Suomessa politiikka muuttuu hitaasti. Olen samaa mieltä. Silti monessa lähimaassa ja yleisemminkin Euroopassa, muutoksen vauhti on ollut huimaavaa. Löytyisikö selitys demokratian toiminta-alueen muutoksista?

Samaan aikaan kun kansanvallan ote muualla on laajentunut ja syventynyt, on se meillä -byrokraattien ihannevaltiossa- päinvastoin kaventunut asiantuntijavallan saadessa yhä pitävämmän yliotteen. Siltä ainakin tuntuu. "Niin on jos siltä näyttää", kirjoitti muuan toinen pielavetinen.

Ministerivalinnoissa nostettiin esiin loppuunrääkättyjä ihmisiä. Ensin kiusataan ja häpäistään, sitten silitellään. Sillä tavalla ihmisyys nujerretaan ja tehdään nöyräksi. Monethan ovat valitut mutta vain harvat kutsutut. Kehitys voi osoittautua demokratian kannalta vaaralliseksi. Viimeiset vaalit on nyt pidetty?

Ehkä emme täällä syrjäisessä Suomessa vieläkään ymmärrä miten syvällisesti ajattelu on EU:n myötä mannermaalla kehittynyt hirmuisen läntisen Jumalan menettäessä poliittisena toimijana otteensa.