Suomessakin näkyvä Ruotsin STV on parina päivänä esittänyt politiikasta jättäytyneen Göran Perssonin henkilökuvaa.
Perssonin mukaan kansalaisten välitön keskinäinen läheisyydentunne kuvaa hyvin Ruotsissa viime vuosikymmeninä tapahtunutta suurta muutosta.
Jonkinlaisen kuvan samanaikaisesta suomalaisesta muuttumattomuudesta saa kun muistaa Perssonin tulleen ainoana pääministerinä paikalle Paavo Lipposen kutsusta katsomaan multimediaesitystä toisen maailmansodan aikaisista Tali-Ihantalan taisteluista. Muut kolleegat jättivät Hämeenlinnan pohjoismaisen pääministerikokouksen yhteyteen järjestetyn shown väliin.
Perssonin sanotaan myös pudistelleen päätään suomalaisten innokkuudelle ajaa Lipposta EU:n komission puheenjohtajaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti