Iisalmi ei ole koskaan ollut kreivi- eikä ruhtinaskunta, mutta mahtava suurpitäjä käsitti aikanaan koko Ylä-Savon, seitsemän nykyistä kuntaa, lähes puolet Kuopion läänistä. Tämän suuren alueen hengellisenä, taloudellisena ja hallinnollisena johtajana oli Iisalmen kirkkoherra. Iisalmi oli 1700-luvulla Suomen itäisen hiippakunnan ja sittemmin vuonna 1850 perustetun Suomen pohjoisen hiippakunnan hyvätuloisin ja vaurain pitäjä. Lönnrot selittikin Iisalmen kirkkoherran ”elävän kuin kreivi” – samoihin aikoihin sanottiin Iisalmen rovastin elävän ”kuin ruhtinas”. Iisalmen pappilan kulttuurista kerrottiin ihaillen Pariisissa ilmestyneessä teoksessakin.
Vertailun vuoksi kerrottakoon, että synnyinkuntani Sonkajärvi julkaisi parisen vuotta sitten historiikin Ruhtinaskunnan perintö. Kirjassa kerrotaan mm. kuinka kyläläiset olivat innostuksissaan perustaneet puolilaittomasti oman kunnan, jonka vaivaiskassasta maksettiin loinen Knut Rönkölle neljä markkaa, koska karhu oli syönyt hänen ainoan lehmänsä, sekä annettiin "N.N:n Akalle: Paita 1,- Turkki 3,- Arkku 1,-" ja "Paavo Hirvoselle: 3,- ja Arkun lauvvat. Iisalmen luterilaisen seurakunnan organisaatioon kuuluneen Rutakon rukoushuonekunnan maallisesta alueesta näet syntyi itsenäinen kunta vuonna 1872.
Kolme kirjoittamaan oppinutta talonisäntää oli ilmaissut Kuopion kuvernöörille kyläläisten halun perustaa oman kunnan -ilmeisen ymmärtämättöminä, että rukoushuonekunta ei uuden kunnallisasetuksen mukaan voinut ryhtyä kunnaksi, vaan siihen olisi tarvittu seurakunnan valtuudet.
Kyläläisten suussa nimensä saanut “Rutakon ruhtinaskunta” toimi itsenäisen kunnan tavoin 34 vuoden ajan. Rutakon kunnalla oli oma hallintonsa, verotuksensa ja rahastonsa. Kaiken kaikkiaan elettiin niin kuin itsehallinto olisi jo virallisesti toteutunut, joten annettiin mm. lausuntoja Iisalmen emäkunnassa käsiteltävistä asioista
Ruhtinaskunta perusti mm. kansakoulun kolmelle kylälle, Sukevalle, Jyrkälle ja Rutakolle; tosin Jyrkällä oli jo aiemmin toiminut rautaruukin johtaja Braxin "tehtaankoulu", joka antoi perusopetusta sekä suomen- että ruotsinkielellä; olivathan toki ruukin johtajat erämaakylälläkin ruotsinkielisiä.
Silloinkin esitettiin hengellisiä kysymyksiä: mistä tulen, kuka olen, minne menen? Tietämisen intohimoa tyydyttämään syntyi kansakoulujen kanssa samoihin aikoihin Rutakolle ensimmäinen kirjasto eräiden pappismiesten lahjoittaessa kunnalle hartauskirjallisuutta ja muutaman virkamiehen täydentäessä valikoimaa maataloudenpitoon opastavilla teoksilla. Tosin kirjaston sijainnista valiteltiin eräässä lehtikirjoituksessa että
kirjasto sijaitsee syrjäisessä seudussa Taipale nimisessä talossa, jonne pääsy muulloin kuin talvella oli hyvin hankalaa, ja voipipa sanoa, että jokaisen ken aikoo keväisin, kesäisin, syksyisin suorittaa matkansa mainittuun taloon tulisi opetella jommoiseksikin taiteilijaksi nuoranpäällä kävelyssä, ennen kuin voisi täydellä varmuudella johtaa askeleensa noille n.s. pitkospuille, jotka niin sukkelia kuin ovatkin matkamiehen päältänsä pudottamaan, kumminkin ovat ainoana turvana vetisen kuivion yli päästessä. Mutta vaikeudethan on tehty voitettaviksi, ja niinpä tapahtui erittäin suuri halu lukemiseen tuolla sydänmaan asukkaissa. Aina kerran kuukaudessa kävivät kysymässä minkä nimiset kirjat olisivat minun mielestäni parhaita luettavaksi, muistelee kirjaston ensimmäinen hoitaja Lassi Ruotsalainen noita aikoja.
Sittemmin laittomaksi todettu Rutakon kunta liitettiin vuonna 1906 takaisin Iisalmeen, kunnes siitä muodostettiin vuonna 1922 nykyinen Sonkajärven kunta. Samalla kuntalaiset saivat myös oman seurakunnan, sillä Iisalmen vanha kirkkoherra oli kuollut, minkä Kuopion kuvernööri Aminoff oli asettanut jakopäätöksen toimeenpanon ehdoksi hyväksyessään vuosia aikaisemmin Sonkajärven seurakunnan syntymisen.
Uuden seurakunnan kirkko rakennettin Rutakolle, minkä vuoksi kylää alettiin kutsua Sonkajärven kirkonkyläksi.
Mutta eikö uuden ilmestyminen silloinkin heijastanut voitokkaan läntisen ajattelun joustavuutta, sillä luohan yhtäältä jokainen sukupolvi oman tietoisuutensa, ja toisaalta vain sellaiset organisaatiot säilyvät jotka aika ajoin uudistuvat, kuten mm. Lennart Meri on kirjoittanut?
Ja eikös vaan jo silloin jotkut halunneetkin tuomita ennen kuin ehtivät ymmärtää? He siis kaipasivat maailmaan jossa hyvä ja paha olivat selvästi erotettavissa. Uskonnot ja ideologiathan vaativat että joku on oikeassa, kuten Milan Kundera on kirjoittanut totaalisen ajattelun maailmasta, ja jatkaa, että sellaisessa maailmassa valta ei ole enää väline vaan itsetarkoitus totuuden noustua ihmisen yläpuolelle oman historian unohduttua, eikä ihmisparka muuta voi kuin ajatella virkaa ja vartioida reviiriään, ja lopulta hän haluaa tulla pikemmin organisaation kuin kanssaihmisten hyväksymäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti