20.6.2007
Vapinaa polviiin
Sunnuntain Hesarissa päätoimittaja Janne Virkkunen rehvasteli lehden julkaisseen jo viime perjantaina vasta tiistaina julkisuuteen tulevan sdp:n arvion oman vaalitappionsa syistä. Halusin kysellä julkaisematta jääneessä nettikeskustelualoitteessani mitä informaatiota HS:n vuodatukseen sisältyy. Sitä samaa kaiken kattavaa kontrolliako — vaviskaa poliitikot! — josta kommunistisesta Tsekkoslovakiasta paennut Milan Kundera on kirjoittanut? Sielläkin katsottiin ylhäältä päin huolehtivasti, että "arvokas ajoneuvo säilyisi kolhuitta tulevillekin sukupolville". Eihän kenelläkään voinut olla mitään valittamista, koska valta ajatteli jokaisen parasta. "Hyvää" tarkoittaen pyrittiin tuomaan ns. vaaralliset ajatukset ajoissa julkisuuteen jotta "korjausliikkeet" eivät suistaisi ajoneuvoa tieltä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Valiopaikalla
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on kirkonkirjoissa merkitty Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Paikallisen kirk...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Jos sanoo teologiaa Suomessa, Ukrainassa tai Venäjällä valituista valituimpien pelastusideaksi, vastataan, ettei sellaista ole latinan jãlke...
-
Muutoksentekijöitä: Mika Kaurismäki ja Jussi Vatanen (Sonkajärveltä), kiiteltyjä Gaza-aktivisteja, Jyrki Katainen, Savon Sanomissa eilen Art...
Olet tainnut käydä terassilla...
VastaaPoistamaistuu se taallakin, meinaan Ale Coq Haapsalussa. Kerro heguli terkkuja tutuille. Palaan tiistaihin mennessä.
VastaaPoista