7.12.2018

Jokapäiväistä leipää

Kesällä 1976 olin yllättäen, joskin pyynnöstä, mukana suomalaisten yo-johtajien porukassa tavallisten opiskelijoiden edustajana koko kesän, mm. Montrealin olympiakísoissa, jolloin ns. hankenilainen matkatoveri kertoi soutaja Pertti Karppisen olevan niitä suomalaisia jotka eivät osaa käyttää veistä ja haarukkaa.

Edellisenä syksynä 1975 olin Moskovassa tavannut kuvankauniin venäläisen opiskelijatytön Hgin kauppakorkean yo-kunnan vierailulla. Elettiin Kekkosen ja Brezhnevin aikaa.

Muutamaa vuotta myöhemmin teologiaa Helsingin yliopistossa opiskelemassa ollut lähisukulaiseni kutsui minut, kirkon tuiki tavallisen rivijäsenen, 1970 ja -80 lukujen vaihteessa piispalliseen juhlapöytään Töölön kirkon tiloihin. Tilaisuus, joka pidettiin paikalla olleen piispa Aimo Nikolaisen eläköitymisen kunniaksi, jäi mieleen, eikä vähiten tarjolla olleen ruoan loputtua ennen kuin sitä riitti pöydän päässä istuvalle. Tyhmempi luulisi leivättömästä pöydästä puhuttavan aivan muissa yhteyksissä.

Sittemmin 1984 suunnitellessani paluuta kotiin Roomasta YK-viraston apulaisvirkamiehen parivuotisesta toimesta, kokenut suomalainen kollega murahti puraisevansa mieluummin syanidikapselia kuin palaavansa Suomen työelämään.

En silloin tiennyt, enkä tänäänkään tiedä varmasti, miten olin ktm:n virasta Roomaan joutunut, mutta kompensaationa Sauli Niinistö lähetettiin pariksi vuodeksi Luxemburgiin kasvamaan korkoa, ja pankki nimettiin Meritaksi (ital. merita=ansaita, ansio).

Myöhemmin iso-Nokian myyntitöissä esimieheni valisti vuorineuvostason ohjeena ettei se ole lahjus mikä menee kurkusta alas.

------------------------------------

Tänään pääministeri Juha Sipilä löytää Venäjästä syypään GSP-häirintään koska "Venäjä on semmoinen jolla on siihen mahdollisuuksia". Siis koska rikollinen on tiedossa, jossakin täytyy olla rikos, ilman todisteitakin.