Kirjoitat harkinnan maalaisliiton ja sdp:n välillä kääntyneen ystävien neuvosta jälkimmäisen hyväksi. Minä en ehtinyt edes harkita ennen kuin tapahtui elämäni suuri leimautuminen yo- keväänä -72 kun Suomen Sosialidemokraatti lehden toimittaja Anu Linnanahde käveli yllättäen työpaikalleni vesihallitukseen Pohj.Espa 37, laittoi mukanaan tuomansa valkolakin päähäni, napsautti kuvan, jututti vähän ja taittoi lehden etusivulle isolla otsikolla, että vahtimestari kirjoitti 5 ällää! Rehtori arveli minua yritettävän häpäistä.
Maalaispoikana en ollut ollut minkäänlaisen poliittisen toiminnan kanssa missään tekemisissä. Sittemmin annoin kyllä pikkusormen puolueelle mennessäni SAK:n sihteeri Pekka Sarkkisen mukana talkoomiehenä rakentamaan nuorisolle majaa Muoniojoen rantaryteikköön. Hän onkin ainoa puoluemies jonka voin sanoa tunteneeni. Tänään luulen majaa tehdyn länsirajalle "puhdistuslaitokseksi" koska minun tiedettiin flirttailevan kuvankauniin moskovalaisen opiskelijatyön kanssa. Se rakennus alkoi -70 lopulla eikä -40 luvulla.
Sittemmin olen aika lailla miettinyt juutalaisten leimaamista toisen opettajani toppuuteltua intoani iltakoulussa koska itäsuomalaisen on lopulta hyvin vaikea menestyä Helsingissä. Vaikka ei kai se niin vaikeaa ole kunhan ymmärtää tarvittavan asennetta, resursseja kuulema löytyy.
Facebookissa eräs varttuneempi sukulaiseni, Huttusen Saara, kertoi löytäneensä minut Timo Vihavaisen blogin kautta. Nyttemmin hän on kertonut Juhani Ahon, Iisalmen rovasti Brofeldtin pojan, kirjoittaneen Lastuissa käynnistään Vänninmäen Repolan tilalla jossa heidän karjansa oli laiduntamassa. (Oma äitini oli syntynyt samaisella Vänninmäellä, joskin Ala-Repolassa). Lukaisin netistä tuon Ahon tarinan, totta se on, joskin julkaistu Muistatko - ? nimisessä muistelmissa (1920) eikä Lastuissa.
"Ne ovat meidän parhaita ystäviä. Ne tuovat meille kirkossa käydessään keltaista paksua piimää ja marjoja ja ohralettuja. Niillä on myös hyvin keltaista paksua voita", Aho kirjoittaa Repolan väestä.
Välillä olin kaksi vuotta avustavana virkamiehenä YK:n virastossa Roomassa josta työkavereiden suureksi ihmeeksi tehdessäni paluuta Suomeen, eräs ruotsalaiseen menoon tutustunut hollantilainen epäili suomalaisen järjestelmän kokonaisuudessaan perustuvan lahjontaan.
Enää ei toki tarvitse tuoda paksua keltaista kermaa, kunhan tuomme itsemme työelämään ehdoitta ja paljaskaulaisina.