15.6.2018

Vaadimme järjellisesti perusteltuja vastauksia järjellisesti asetettuihin kysymyksiin

Entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri on nimitetty työelämäprofessoriksi Helsingin yliopistoon.

Elokuussa 2015 uutisoitiin  Saurin maksaneen omasta kukkarostaan 100 euroa jotta sähköt saatiin kytkettyä Kansalaistorille suurella kiireellä kootun Meillä on unelma- mielenosoituksen ämyreihin presidentti Niinistön ja pääministeri Sipilän lähettämiä terveisiä varten.

Turpeeseensitominen ja bolshevistinen rauhallisuus (Juha Sipilä) kuulostavat kansan korvissa yhdeltä ja samalta asialta. Että heinäkään ei enää heilahda. Ei niitä sydämeltään suomenkielinen ole keksinyt.

Me maalaisnuoret koimme itsemme turpeeseensidotuiksi siihen aikaan kun oppikouluja oltiin vasta  syrjäseuduille perustamassa. Kansan syvien rivien sydänäänet siinä puhuivat, eivät sosialismin teoreetikot.