4.3.2016

Rautanyrkit esillä



En katsonut tuota A2- ohjelmaa, mutta lehtikuvassa näin kahden huippuvaikuttajan keskinäisen nyrkkitervehdyksen.


Kansanmies Olli Immosta käytettiin yllytyshulluna höynäyttämällä ottamaan omiin nimiinsä likipitäen suora käännös ehkä itsensä Eugen Schaumanin tekstistä, jolla vastustettiin Bobrikovin sortokautta satakunta vuotta sitten:


"Haaveissamme on vahva, rohkea kansakunta joka voittaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tämä ruma kupla jossa viholliset elävät, pian purskahtaa miljooniksi palasiksi. Elämämme kietoutuvat hyvin ankaralla tavalla. Nämä ovat päiviä, jotka ikuisesti jättävät jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen Suomen kansan puolesta.Voitto on meidän."


Ensimmäisen kiven kohti Immosta heitti Pekka Vennamo syyttäen häntä breivikiläiseksi, kohta perään Erkki Tuomioja heitti bensaa tuleen huolestuneena Suomen kansainvälisestä maineesta jakaen siten Paavo Lipposen pienen neuvon nuoremmalle ulkopoliitikkopolvelle: älkää puhuko liikaa, ja jos puhutte, käyttäkää täsmällisiä, huoliteltuja ilmaisuja.

Mutta ketkä Tuomiojan ja Lipposen suulla puhuvat, suomalaiset vai rautanyrkit?

http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213000-a2-ja-keskustelun-tappamisen-taito