9.3.2016

Toivon hyvää elämää



"Toivossa on hyvä elää", sanoi Jumala kun Toivo vihdoin ymmärsi Jumalan olevan pikemmin läntisen ihmisen luonteenpiirre kuin jokin "Hän", jota Timo Soini kävi Vatikaanissa moikkaamassa ennen kuin sai hyvän virkansa.  Siksi Jumala kysyvää ihmistä niin kiusaa ja palkitsee. 

Yksilöiden käyttäytyminen Espanjassa ja Italiassa on selvästi erilaisempaa kuin Suomessa. Sinne täältä naiset halajavat. Läntisen Euroopan sotien jälkeistä kehitystä kuulee joskus sanottavan ihmisluonteen paljastumiseksi.
__________

Wikipedian mukaan Minna Canth eteni 1850 - luvulla Kuopiossa kolmivuotiseen ruotsinkieliseen valtion tyttökouluun "Frouvasväen koulu" sivistyneimpäin (herraisten) vanhempain tyttäriä varten.

Jos dosentti Arto Luukkanen, joka on Yliopistolta lähetetty persuihin auttamaan ulkoministeri Soinia, kertoisi samoihin aikoihin Savon maaseuduilla perustetun ensimmäisiä kiertokouluja joissa kyliä kiertävä opettaja neuvoi lähinnä lukemaan kirkollisia menoja sekä jakoi maatalouden harjoittamiseen liittyviä tietoja, niin ehkä voisi olla tarpeen säilyttää dosenttien virat yliopistoissa, vaikka kaikesta säästetään.

Minna Canthin työn arvo korostuu peilatessa sitä kiertokoulujen opetukseen:

"Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?" (Eka kirjeestä korinttilaisille)

-Pitkällä aikavälillä Suomen pääasiallinen tunnusmerkki verrattuna muuhun Eurooppaan on maamme suuri takapajuisuus. (Kemppisen blogiavaus tänään)