Kuinka satuinkin saamaan perjantaina käsiini lämpimäiskappaleen digikirjastani jossa kirjoitan iltakoululaisen kokemuksistani mm:
"Jaksaako, vai eikö jaksa? Raskaiden ajatusten painamana Kalervo laskeutui illan jo hämärtäessä koulutuntien päätyttyä pitkin Kalevankatua ohi taiteilijoiden kansoittaman ravintola Kosmoksen kohti Vanhaa ylioppilastaloa jonka parvekkeella ylioppilaat heiluttelivat vastasyntyneitä vaatimuksiaan: “Yliopisto vapaaksi! Valta neuvostoille!“
Toissa päivänä en ollut yhtä lähellä Vanhaa Alexander Stubb'n villitessä siellä kansaa, mutta olisiko ilmassa jotakin samanlaista muutoksen hakua kuin syksyllä -68?
Olen kuullut väitettävän että suomalainen ajattelu pyörii tavallaan väärinpäin: yksilö ei täällä olisikaan A-luokan vähemmistö vaan jotakin muuta.
Ehkä me vielä pidämme kansainvälisyyttä fiinimpänä, reisaavien vaikuttajayksilöiden diplomatiana, vaikka maata vaihtavat ovat nykyisin mitä suuremmassa määrin tavallisia pulliaisia?
"Enemmistöön kuuluvat muodostavat yksilöinä pelkällä olemassaolollaan haasteen vähemmistöön kuuluville" - tämä suomalaisen älymystön sisä- ja ulkopoliittinen paradoksi on jättimäisten haasteiden edessä - eikä yksin karmeiden "ryssänä Suomessa" kokemusten vuoksi.
Niitä on minullekin pääkaupunkiseudun raksoilla kertynyt viime vuosina aika lailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti