14.11.2025

Kalakukko lentää pöytään

Näyttäisi Suomen kohdalla historia tulleen ensimmäisenä maaliin. Vähemmistökieltä ei kukaan epäile mistään. Jotain 30 sotaa on käyty venäläisiä vastaan, ja aina ruotsinkielen puolesta. Toki moni muistaisi -  ilman asioikseen perustettua Muisti-instituuttiakin - sisällissodan. Vapaa maa, urheilijoiden ja sotilaiden ja ruotsalaisten.

Jotain on silti muuttumassa: Presidentti Stubb oli parhaillaan Kuopiossa ja Iisalmessa, Linnan itsenäisyyspäivän juhlassa tarjotaan kalakukkoa, rönttösiä ja muuta savolaista sapuskaa!

Minä käyn vain satunnaisesti Uuden Suomen blogeissa huomatakseni osallistujilla samoja nimiä kuin foorumia perustettaissa reilut kymmenen vuotta sitten, tahmaiselta meno tuntuukin.

Minulle riittää tietää EU:n synty maanosan tuhkakasaksi muuttaneen lännen ja idän korkeasti koulutettujen teoretisoinnin päädyttyä ihmisten teolliseen tuhoamiseen molemmilla puolilla, minkä jäljiltä noustiin Etelä-Euroopasta alkaen rakentamaan uutta siltä pohjalta mikä oli ainoana säilynyt läpi tulimeren: arvostamaan paikalliskulttuuria ja äidinkieltä, Ahvenanmaa on hyvä esimerkki, mutta miksi yhä pakkokieltä saati ideologiaa tai uskontoa?

EU takaa rauhan. Lisää vapauksia suomalaisille!