24.1.2024

Martta ja Maria

Martta-liike syntyi eräiden suomenruotsalaisten säätyläisnaisten perustaessa 1800-luvun lopuilla yhdistyksen vastustamaan keskushallinnon venäläistämispyrkimyksiä maakunnissa. Marttojen perustajiin otettiin mukaan myös iisalmelainen opettaja Alli Nissinen. 

Raamatusta tunnemme neitsyt Marian, Jeesuksen äidin, ja Martta sisarensa, joka oli talouden hoitoon taipuvainen, toisin kuin lasten hellijä Maria

Kuinkas ollakaan, sonkajärveläisen isäni ensimmäinen vaimo oli nimeltään Martta, toinen Helvi Maria, ja kuinka ollakaan, olen yksi 12 lapsesta. Merkkejä näen tänään kotitilamme konkurssissa velkoineen ja muistona paikalllisen pankinjohtajan viekkaassa ilmeessä ollessani noin 14 - vuotias tuleva tilanjatkaja raunioilla, mutta pakeninkin etelään kouluun pari vuotta myöhemmin selvittääkseni itselle mitä kamalaa oli takanani tapahtunut. 

Läntisen ajattelun merkkikielen ja mytologian tuntijoista italialainen Pier-Paolo Pasolini lienee yksi syvällisimpiä. 

Ranskalainen Nobel-kirjailija Albert Camus kirjoitti rehellisistä sieluista maanosan raunioilla ideologioiden petettyä lupauksensa. Miten jatkaa elämää? sitä oli kuitenkin yritettävä. Vastaus löydettiin jostakin joka oli säilynyt holocaustin tulimeren läpi: paikallinen kieli oli ollut olemassa jo aikaisemmin. Todennäköisesti savolaiset olivat puhuneet jo ammoisina aikoina samalla tavalla kuin nykyisinkin. 

Idea EU:sta luotiin Italiassa paikallisen omakielisyyden pohjalle: mitä kevyemmät ideologiset rakenteet ihmisillä on harteillaan, sitä tyytyväisempiä kansalaisia. 

Vapaus, vapaus, vapaus tarina joka jatkuu...

- Miltton, Muisti sisällissodan harjoituksia, valituista valituimpia: jäätynyt konflikti, kulttuurihegemoniaa

Putin menee vierailulle P-Koreaan, keskustan uusi puoluesihteeri fanittaa P-Koreaa, Jussi Halla-aho sivusi P-Koreaa vappupuheessaan Suomen Pankin edustalla, kansan pelastaja – sotasankari Kim Il Sung oli harras kristitty kuten poikansa ja pojanpoika seuraajina, niin myös Venäjän tuntija sotasankari Mauno Koivisto, sekä Putinin kaveri patriarkka Kirill, ja Svenska klubbenilaiset tukemassa sukuyhtiöitä kolmanteen polveen, olikarkeille sota on iso bisnes. Monta tunnin junaa. 

Kerran muinoin kauppiksen oppilaana kävin Töölössä Eino Leinon kadulla maanpäällisessä komerossa kuuntelemassa Tuomiojaa, Halosta, Suoniota ja J. Bergholmia, en mitään ymmärtänyt marxilaisesta SOS.demistä. Yksi kerta riitti aatetta. Olin jo aikaisemmin saanut leiman otsaani kirjanoppineiden rekistereihin valtakunnallisen lehden etusivulla, Eino Leinon patsas P.Espalla taustalla monivuotisena maataloushallinnon työntekijällä. 

Jäätynyt konflikti. -18 kauhuissa kiemurtelevat. Historioitsija ilman rajoja Tuomioja. Omistaja päättää sodasta ja rauhasta, eikä työläiset, saati tutkijat.