12.10.2023

Kyllä herroilta voi kuulla ikuisiakin totuuksia

 Kun rikkaat sotivat keskenään, köyhät kuolevat. - Jean Paul Sartre

Olympialaisten kultamitalitason urheilija Samppa Lajunen toimii nykyisin kiinteistösijoittajana jonka luxus-tason Maria-hotelli avautuu vielä tämän vuoden puolella Marian- ja Liisankadun kulmatalossa Helsingin Kruunuhaassa. Samassa talossa sijaitsi aikaisemmin valtionvirasto Maataloushallitus jonka palveluksessa olin teini-ikäisenä nelisen vuotta vahtimestarina käyden samaan aikaan iltaoppikoulua. Talonpoikaisäitini Sonkajärvellä oli nimeltään Helvi-Maria ja Samuli-isääni kutsuttiin Sampaksi.

Julkaisin kymmenisen vuotta sitten lapsuus- ja nuoruusvuosien kokemuksista BoD- kirjan ”Ole se muutos jota etsit” jonka lähetin suoraan Sonkajärvi-Vieremän paikallislehti Miilulle ja Iisalmen Sanomille. He riemastuivat ehkä liiankin näkyvästi. Tänään lehdet ovat osa Mediatalo Keskisuomalaista mm. Länsiväylän kanssa, jota toimittaa Riikka Purran puoliso.

Kirjassa hymyilen vanhoja hyviä aikoja muistelleille työtovereille jolloin vahtimestaritkin olivat ruotsinkielisiä sekä kaksikieliselle Hgin yliopistolle, jonka seinustan vierestä tallustin päivittäin kohti Valtion Iltaoppikoulua Kalevankadulla.

Valmistuin sittemmin ekonomiksi päästen kauppa- ja teollisuusministeriön virkaan. Niinä vuosina virastoissa kokeiltiin virastodemokratiaa, ja jotta ei pääsisi lentämään kovin nuorena liian korkealla, panivat kokeneemmat Kalervon polkemaan miinoja ministeriön yhteistyökomiteaan nokikkain renessanssiruhtinaan kanssa.
— Se, jolla on virka, ajattelee!, melskasi renessanssiruhtinas.
— Maalaisia ei ole varustettu suuria ajatuksia varten, siksi heillä ei ole juurikaan virkaa. Kansainvälisyys on ymmärrettävä oikein; se on niin pienestä kiinni suomalaisen onni. Varo pinnallista amerikkalaisuutta, sinun pitäisi saada kunnollinen nordisti-rokotus maailman humputuksia vastaan! Jos lähdet pois ja joskus palaat ministeriöön, älä rehvastele alkuperäisten joukossa. Et sinä kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua!
— Demokratiasta vouhotetaan joka paikassa mutta näissä hommissa se on illuusiota. Varo vetämästä johtopäätöksiä omin päin; etsi virkatöissäsi aina se jolla on asema, ja kunnioita häntä! Joka kolmas virkamies on tyhmä ja pitäisi erottaa välittömästi; kolmannes joutaisi panna takaisin kouluun, ja lopuille pitäisi antaa tuplapalkka. Heissä on toivoa. Jokaisen, joka aikoo menestyä virkauralla, on opittava kunnolla ruotsia! Ilman ruotsinkieltä olet kuin mopokuski ilman kypärää! Suomalainen on yhä se sama itäisestä laumasta vieroitettu sudenpentu, josta Topelius kirjoitti. Ei se mihinkään muutu.
— Ettei vaan olisi pikemmin laumaa johtavan alfauroksen kuononpäätä lipova nöyristelijä, mietti Kalervo, tai kaniini, jollaisesta Italo Calvino on kirjoittanut; vankeudessa kasvanut eläin, jonka vapaudenhalulta puuttuvat laajemmat horisontit.

Samppa Lajunen on kiertänyt maakuntia kertomassa uskonveljille muuttuneesta elämäntilanteestaan.

Jan Vapaavuori on lähes päivittäin HS:n kuvassa olympiakomitean pj:nä. 

Kansliapäällikkö Bror Wahlroos valisti meitä nuorempia ministeriön virkamiehiä Suomea johdettavan järjestöjen kautta, erityisesti urheiluseuroista käsin, ovatkohan huippu-urheilijat eniten riippuvaisia valtion rahoista?