26.9.2023

Politiikassa viimeisen sanan sanoo pappi, vai Sixten Korkman?

Petteri Orpon hallituksen työssä Timo Soinin unelma alkaa toteutua: kristittyjen turvasatama rakenteilla. Valituista valituimpien Suomi. Siksi Soini vaikenee. Harmi vaan että nimenomaan uskonnoista riitely johtaa sotaan, niin Armenia vs. Azerbaidžan kuin myös Venäjä Ukrainassa.

Parempi olisi perustaa äidinkielen varaan. Ahvenanmaalla ja rannikkovyöhykkeellä synnytään, eletään ja kuollaan ruotsiksi ja sitä pitää kunnioittaa. Samoin sisämaassa suomeksi. Kulttuurilla on oma viehätysvoimansa, mutta se ei ole vientituote. Siksi nuoret repivät Suomessa toisiltaan 3000€/kpl skandinaavitakkeja.

Elämme EU-aikaa, Italiassa syntynyttä, kuinkas muuten, kulttuurihegemonian kritiikkinä. Ihmisen mittakaava ja oma kieli pätevät, täällä omaisuuserien halutaan kasvavan 'olikarkkisuvuille' ylhäältä ohjattuina.

Verenperintö on siirtynyt Pentikäisten suvussa 'jalkovälissä' yli kolmannen ja neljännenkin polven: Vilho, Juha, Mikael, Mari (Turun piispa Leppänen) ja Antti -  ihme ja kumma pillupoliisien klaanin korvien välissä.

Kunpa näkisi Greta Thunbergin hakevan Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa myönnetyn prenikan, vai pyyhkäiseekö paikkojaan kuten muutkin ruotsalaisälyköt kuullessaan puhuttavan Suomesta?

Thunbergia Hesarissa kehunut kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä on toiminut Suomen Rooma instituutin johtajana, mutta antiiikia tutkivaa Villa Lantea johtaa tänään ummikkoruotsalainen joka tuskin hänkään kertoo suomenkielen 'pappi' -sanan juontuvan varhaiskreikan kastamista tarkoittavasta sanasta 'baptist' – samoin kuin italian paavi 'il Papa' ja englannin Pope. Kansan parissa työskentelevä 'kirkkoherra' on ruotsiksi 'präst', engl. 'priest' ja viroksi `preeter´, ja vain suomeksi pappi.

No joo, kävihän prinsessa Victoria Hankenilla. Ja Kepu sai puoluesihteeriksi Pohjois-Korea fanin. Nykyinen diktaattori Pjongjangissa on yhden ja saman kristittyjen klaanin jäsen kolmannessa polvessa maan isä Kim Il-Sungin jälkeläinen, kuten pohjoismaiden historian proffa Hgin yliopistossa. Veri raskaana velvoittaa. Harvinaisen onnistunut historia ilman rajoja, siellä myös Erkki Tuomioja.