26.9.2023

Politiikassa viimeisen sanan sanoo pappi, vai Sixten Korkman?

Petteri Orpon hallituksen työssä Timo Soinin unelma alkaa toteutua: kristittyjen turvasatama rakenteilla. Valituista valituimpien Suomi. Siksi Soini vaikenee. Harmi vaan että nimenomaan uskonnoista riitely johtaa sotaan, niin Armenia vs. Azerbaidžan kuin myös Venäjä Ukrainassa.

Parempi olisi perustaa äidinkielen varaan. Ahvenanmaalla ja rannikkovyöhykkeellä synnytään, eletään ja kuollaan ruotsiksi ja sitä pitää kunnioittaa. Samoin sisämaassa suomeksi. Kulttuurilla on oma viehätysvoimansa, mutta se ei ole vientituote. Siksi nuoret repivät Suomessa toisiltaan 3000€/kpl skandinaavitakkeja.

Elämme EU-aikaa, Italiassa syntynyttä, kuinkas muuten, kulttuurihegemonian kritiikkinä. Ihmisen mittakaava ja oma kieli pätevät, täällä omaisuuserien halutaan kasvavan 'olikarkkisuvuille' ylhäältä ohjattuina.

Verenperintö on siirtynyt Pentikäisten suvussa 'jalkovälissä' yli kolmannen ja neljännenkin polven: Vilho, Juha, Mikael, Mari (Turun piispa Leppänen) ja Antti -  ihme ja kumma pillupoliisien klaanin korvien välissä.

Kunpa näkisi Greta Thunbergin hakevan Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa myönnetyn prenikan, vai pyyhkäiseekö paikkojaan kuten muutkin ruotsalaisälyköt kuullessaan puhuttavan Suomesta?

Thunbergia Hesarissa kehunut kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä on toiminut Suomen Rooma instituutin johtajana, mutta antiiikia tutkivaa Villa Lantea johtaa tänään ummikkoruotsalainen joka tuskin hänkään kertoo suomenkielen 'pappi' -sanan juontuvan varhaiskreikan kastamista tarkoittavasta sanasta 'baptist' – samoin kuin italian paavi 'il Papa' ja englannin Pope. Kansan parissa työskentelevä 'kirkkoherra' on ruotsiksi 'präst', engl. 'priest' ja viroksi `preeter´, ja vain suomeksi pappi.

No joo, kävihän prinsessa Victoria Hankenilla. Ja Kepu sai puoluesihteeriksi Pohjois-Korea fanin. Nykyinen diktaattori Pjongjangissa on yhden ja saman kristittyjen klaanin jäsen kolmannessa polvessa maan isä Kim Il-Sungin jälkeläinen, kuten pohjoismaiden historian proffa Hgin yliopistossa. Veri raskaana velvoittaa. Harvinaisen onnistunut historia ilman rajoja, siellä myös Erkki Tuomioja.

18.9.2023

Identiteetistä vähäsen

Nykyajatteleva ihminen on kaikki ja kokonainen, omien aistiensa havaintoihin luottava, muistaen ettei koskaan petä syntyperää, eikä unohda mitä on ollut. Elämä on matka, ja jos ei halua eksyä, on aina muistettava mistä on tullut – muidenkin kuin ”egensinniga” ahvenanmaalaisten ja rannikolla asuvien - ja ettei ole pudonnut jostakin ylhäältä.

Parhaimmat 'olokarkkimme', joiden esi-isät ovat saaneet elämäntaipaleelle `puhtaat kädet´ itse Kunkulta, tappelevat parhaillaan bolshevikkien veren tahrimien pahojen oligarkkien kanssa valtamedian taputtaessa likaisia käsiään.

Johtava väki Venäjällä kuuntelee patriarkka Kirilliä; Suomessa paikallisten olikarkkien edelläjuoksijat hamuavat rahaa vähemmistökieliseltä piilojumalalta (ja sitä myöten USA:lta); molemmissa maissa rajoitetaan alhaalta päin nousevaa kilpailua; hallitaan kateuden, ihmisluonteen kielteisen piirteen voimalla.

11.9.2023

Jokaiselle ihmisarvoinen kohtelu

Julkaisin kymmenisen vuotta sitten Book on Demand- kirjani ”Ole se muutos jota etsit” jonka lähetin suoraan Sonkajärvi-Vieremän paikallislehti Miilulle ja Iisalmen Sanomille. He riemastuivat liiankin näkyvästi. Tänään lehdet ovat osa Mediatalo Keskisuomalaista mm. Länsiväylän kanssa, jota toimittaa Riikka Purran puoliso.

EK haki pian lehti-ilmoituksella "tulevaisuuteen katsojaa koska vastuunkantajat eivät aina tiedä mitä kansa ajattelee.” Palkkasivat Matti Apusen. En hakenut. Samoihin aikoihin Mikael Pentikäinen nimitettiin HS:n päätoimittajaksi, ja Mikael Jungner toimi Yle:n toimitusjohtajana.

Sauli Niinistö on eilen sanonut atomisodan uhkaavan jolloin kaikki loppuu … Manuela Bosco teki Sanna Marinille lähtiäislahjaksi ”Ole se muutos jonka näet (Gandhi)” nimisen maalauksen.

Olen näissä some-jutteluissa muistellut kymmenisen vuotiaana Ylä-Savossa kuulemaani isoveljen lausahdusta maalaisia kohdeltavan rasistisesti massana kuten mustia poikia Afrikassa.

5.9.2023

Lehtikatsaus

Kaikenlaisen isäntien ja orjien välisen kanssakäynnin ymmärrettiin vaatineen antiikin ammoisina aikoinakin työn organisoitumista johtajan ja työntekijän suhteissa, mistä ihmisjärki ymmärrettävästi oli kehittynyt epäilemään kaiken pahan syntyneen silloin kun ensimmäisen kerran maapala aidattiin omistajan merkiksi, mistä Karl Marx kehitti mieliä kuohuttaneen teoriansa, joka pian osoittautui tuhoisaksi virheeksi bolshevikkien vallankumouksessa.

Kaikkea tällaista kulttuurihegemoniaa on tutkittu lähinnä Etelä-Euroopassa, läntisen ajattelun lähtösijoilla, mistä se on maahanmuuttajien mukana juurtunut myös Amerikkaan, mutta heikonlaisesti syrjäisistä syrjäisimpään Suomeen. Ehkä ajat parantuvat HS:n uuden päätoimittajan lupaillessa vilkasta kulttuurikeskustelua?

Sillä aikaa HS:n provokaatiotoimitus syventää ajatuksiaan uudella digilehdellä ”Elämä” nykyisen ”Ytimessä” lisäksi. HBL:stä kuullaan ihmisen yläpään ajatuksia, koska ei itse osata kieltä. Päätoimittaja Laura Saarikoski on käynyt Auschwitzissa lastensa kanssa todistamassa tapahtunutta.

Idän tyhjetessä, energialaitoksia nousee tuhka tiheään lännessä paikallispomojen nostaessa meheviä kokouspalkkioita, niin että kannattaako kysellä perään? Selviääkö mennessä ajassa, täysin erilaisissa oloissa syntyneistä teksteistä, vai kannattaisiko luottaa enemmän omien aistien havaintoihin?