21.6.2023

Blogeissa on ytyä

Tarja Kaltiomaan US- vapaavuorossa kommentoin (6.3.) ensimmäistä kertaa kaupunkikuvan suunnittelijoiden virastoissa olevan suomenkielisiä, rakentajafirmojen rahoittajineen kansallisruotsalaisia, ja työläisten halpaa itää. (Kuten tiedetään, fiksut ruotsalaiset eivät suosi "national, natsional" sanoja.)

Pasi Sillanpään US-blogissa (15.3) jatkoin tyytyväisenä jos suunnitelma IKEA:n tavaratalosta Länsiväylän päälle on romahtanut - sen, johon jokunen vääräleuka aikoi kaivertaa Ruotsin kuninkaiden ja kenraaleiden nimiä kuten on Pariisin riemukaaressa Napoleonin sotureiden ja Rooman porteissa historiallisten sankareidensa nimiä.

Arto Luukkanen ajeli (26.5.) blogissaan Hegemonistisessa Hesassa missä "varsinaiset gros ouvrage asemat olivat kuitenkin Mannerheimin tiellä, johon pohjoiseen oli pystytetty rasavillli ”Fort Ilmastoahdistus”. Sitä vastasi ideologisesti korvaamaton riemupotti E-Espalla – ”Fort Elokapina”.

Saksan isäntien tiedetään 30-40 luvuilla alistaneen ns. pyhät tekstit haltijoineen pelastuksen välikappaleiksi.

Jossakin vaiheessa blogikeskustelussa ihmeteltiin miksi radioSuomessa niin usein lähetetään merisäätiedotuksia. Siihen päälle arkkipiispa Tapio Luoma kertoi tv.haastattelussa hankkineensa opiskelurahoja toimimalla Yle:ssä tilapäistiedottajana, mm. suosittujen merisäätiedotusten lukijana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti