Tämän sisällissodan jatkuminen vaatii loppuakseen, että maalainen ei enää vaikene seurakunnassa (kun ei naisetkaan).
Niin on Italiakin muuttunut kun ei enää uskota sokeasti vanhoihin teksteihin.
Eilen tulin Kirkkonummen junalla lentokentälle. Täydessä vaunussa eri puolella sorisi Venäjän kieltä. Pelastus tulee suomalaisten omankielen arvostamisesta. Se oli olemassa jo ennen tekstien tuloa.
Täällä tekstien tulkinta on sovussa luotettu Vatikaanin itsenäiselle valtiolle. Kansa nauraa maha kippurassa.
Naiset puuttuvat blogeista koska tämä on sotatanner. Kuten sodasssakin Göbbelsin mitalla, blogeissa valehdellaan poskettomasti. Mitä isommin, sitä helpommin on uskottava, luulevat.
Juha Hytönen kirjoittaa kuin blogivastaava, mutta henkilötiedotteessaan onkin itäsuomalainen peruskepulainen.
Ratkaisut suorastaan simppeleitä ja lähellä. Ahvenanmaalaisia on arvostettava oman kielen vaalimisesta, eikä niin kuin savolainen maalaiskansanedustaja tavattuaan yksikielisen kalastajan siellä, meni eduskunnassa oikopäätä ruotsinkielen kurssille.
Onko hän itse kirjoittanut sen? kysyi kirjasto Fyyrin virkailija halutessani katsoa Nallen kirjasta mitä siellä sanotaan kuninkaallisesta Halikon perintökartanosta. Ei sanaakaan sanota, selvisi sitten Björn Wahlroosin nimissä kirjoitettuna, työtekijälähettiläänä.
Ihmisjärki on kehittynyt epäilemään etteivät tekstit olekaan löytyneet kiven alta, vaan olivat syntyneet aikojen kuluessa ihmisen käden ohjaaman kynän tuotoksina. Niinpä pitäisi kyetä nauramaan niistä löytyville teksteille ”alhaisista alhaisimpia ovat sikopaimenet".
Paavo Väyrynen ei siihen ole kyennyt, vaan hyväksyi Mauno Koiviston tekstiauktoriteetikseen, sekä osansa keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtajana, työntekijälähettiläänä. Turhaa nöyryyttä, tosin ei läheskään niin syvään kumartelua kuin Paavo Lipposella tai Erkki Tuomiojalla.
Kännykällä kirjoittelen Välimeren rantakahvilan terassilla Fiumicinossa, ja Suomeen palattuani kirjastoissa, kunnes on rahaa kasassa ostaa matka Italiaan!