17.6.2022

Ihmemaalainen seinäruusuna kiittää

Talvipuolella uutisoitiin NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenbergin nimityksestä Norjan keskuspankin pääjohtajaksi joulukuun 1. 2022 päivästä alkaen. Kohta korjattiin poliittisen tilanteen vaativan nimityksen toimeenpanoa lykättäväksi. Vanhan koulukunnan demarina hän osaa "harmaalla ajalla" pitää kielen keskellä suuta pahoittamatta mieliä.

Tulipa vaan mieleen kansliapäällikkö Bror Wahlroosin tokaisu tyhmistä demareista, jotka eivät ymmärrä aina kuunnella Etelärantaa. Suomen kerrotaan ostaneen jenkkikalustoa sotatohtoreilleen viime aikoina enemmän kuin juuri mikään muu maa.

2014 Krimin sodan aikoihin Suomen puolustusministerinä sinikeltaista kravattia julkisuudessa käyttänyt Carl Haglund on vihdoin läpäissyt vakuutusalan miehuuskokeen puhdistuneena poliittisesta kuonasta keventyneillä hartioillaan. Nyt ne riittävät, kuten Jorma Ollilankin hartiat johtamaan Milttonin hallitusta.

Päivän arvoitus: miksi suomalainen turisti on käynyt Turkissa 40 kertaa samassa paikassa ja miksi suomalaisen on helpompi asennoitua NATO:on kuin ruotsalaisen? Vastaus: NATO:ssa maalainen ei vaikene seurakunnassa.

Sivumennen sanoen, Matti Villikarin bloggaus Paavo Väyrysen US-blogin kommenttiketjussa juuri ennen minun oivallustani ”maalaiset eivät enää vaikene seurakunnassa” sekä Juha Hytösen bloggaus heti sen jälkeen, ovat saaneet huippupeukutukset! Seinäruusun kiitos niistä, eihän politiikassa mitään tapahdu sattumalta, vaan kaikella on tarkoitus, muistelen jonkun Rooseveltin sanoneen.

Toinen pikakorjaus: opetusministeri Li Andersson peruu hallitusohjelmaan kirjatut aikeet ruotsinkielen pakollisesta yo-kokeesta.