Voiko vitutukseen kuolla? kysyi Putinen ja päätti Suomen ystävänä toimia, tuumailen Ostian rannalla

Ihmissuhteissa avioero ja perinnönjako aiheuttavat usein katkeria riitoja, mustasukkaisuuta ja kateutta. Niin on käynyt myös Ukrainan pyrkiessä flirttailemaan länteen päin viehättävämmän kumppanin löydettyään, vanhan Venäjä - kumppanin vetäistessä herneen nenäänsä. Samasta syystä Petteri Urpo muiden johtavien poliitikkojen mukana vahvistaa uskollisuuttaan Svea Mammalle. Suomalaiset professorit täyttävät oman osansa vatvomalla Venäjän raskasta historiaa.

Kannattanee muistaa Putisen esiintyneen mielellään italialaisen panosmies Berlusconin hengenheimolaisena yksilöpersoonana, eikä aron kasakoiden. Hän haluaa venäjänkielisille omaa hallintoa itään jollaista maatuskat kylteissään 2014 vaativat.

Jos lännen ajattelua seurattaisiin, ymmärrettäisiin kaikessa olevan kysymys ihmisluonteen paljastumisesta uskonnon ja historian kasaaman kuonan alta.

Paavo Väyrysen lisäksi ainakin Matti Vanhanen, Ilkka Kanerva, Erkki Tuomioja ja Pertti Salolainen osaisivat, jos uskaltaisivat, tunnustaa henkilökohtaisten kokemuksiensa perusteella miksi vitutus ulkopolitiikassa elää ja voi hyvin Suomessa, vanhan Euroopan itäreunalla. Miksei sitä voisi eritellä täälläkin, jos ei haluta kuulua blogistanin turpeeseensitomoon? Eihän Jätkäsaaren runoileva psykiatrikaan enää hallitse politiikan älyllistä ilmanalaa parilla kymmenellä runoteoksellaan.

Erikoinen ilmiö että ”vitutus”, kielletty sana, kerrassaan hyväksytään yhden ihmisen leimasanaksi, melkein kuin Davidin tähti yksille, tai taivaankannen pönkkä toisille.