28.12.2021

Näkemätön silmä, kuulematon korva

Mediapeliäpä hyvinkin. Eilen uutisoitiin edellisenä iltana tv:ssä nähdyn pääministereiden ”Elämäni biisi” shown saavuttaneen miljoonayleisön. Salamana koottua tulosta vakuuteltiin mediassa pitkin päivää yhtä innokkaasti kuin shown tulleen nauhoitetuksi lokakuussa.

Vaclav Havelin näkemys virallisen valehtelemisen moraalia rapauttavasta vaikutuksesta tulee hakematta mieleen, samoin kuin the Economist-lehti vuodelta 1995:

- Jos joitakin johtopäätöksiä voidaan vetää Euroopan sotien jälkeisestä kehityksestä, niin myytti kaikkivaltiaasta on kuollut, mutta tarina Jeesus Nasaretilaisesta elää ja voi hyvin. Vaikka erilaiset historialliset kokemukset kansallisilla tasoilla vaikuttavat käsityksiin hyvästä yhteiskunnasta, niin yhteisenä lähtökohtana pitäisi olla mahdollisuuksien tasa-arvo: ihmisten keskinäiset yksilölliset erot ovat merkittävämpiä kuin mitkään ryhmäominaisuudet. Jokainen yksittäinen ihminen on ainutlaatuinen.