22.11.2021

Kirjoittaminen kannattaa aina

Eduskunnan kirjaston hallituksen lakkauttaessa itsensä muutkin kuin Paavo Väyrynen muistavat sieltä nimet Mannerheim, Ehrnrooth ja Claes Andersson, jonka aikaan vitsailtiin keskustakirjaston ja kaupunkimetroradan tiimoilta koska julkisuudessa oli ideoitu maanalaista Pisara-lenkkiä rautatieaseman ja Töölön kautta Pasilaan, Niklas Herlinin US-blogissa huulena Moskovassa löytyvän metroaseman nimellä Leninin kirjasto, Biblioteka Lenina.

Saatiinkin eduskunnan aukiolle kirjasto Oodi. Sana ”oodi” on suomennos sanasta ”ode”. Osmo Soininvaaran vaimo johtaa kirjasto Oodia. Kaupunkisuunnittelun veteraani Ode on ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi, kun taas vaimo oli valitsemassa kaunokirjallisuuden Finlandia- palkittavaa. (kts. Jorma Mellerin blogista kirjallisuuden pienistä piireistä)

Svenska dagenia Wikipedia kertoo vietettävän nimenomaan Suomessa, sotatantereella Pohjois-Saksassa uskonsodassa (1632) kaatuneen kuningas Kustaa Aadolf II:n muistoksi.

Iisalmessakin on Kustaa Aadolfin kirkko – kansan maaseurakunnan kirkkona tuntema – muistona miten kauas Eurooppaan savolaiset kuninkaan mukana pääsivät, eivätkä tänäänkään kokisi tarvetta pohtia sanojen alkuperää.

Wikipedian mukaan sana ”propaganda” on latinaa, ja katolinen kirkko kehitti sitä alun alkujaan vastustamaan uskonpuhdistajia. Katolinen Timo Soini tunnetaan savolaisten kestohuumaajana.

Itäsuomalaisen oloisen Osmo Soininvaaran isovanhemmat olivat molemmat Iisalmen seudulta.