20.8.2021

Kirjallisuus välineenä

Vain kirjallisuus voi riittävän monipuolisesti ja nopeasti eritellä ajassa tapahtuvia muutoksia. Julkinen mediahälinä ei siihen pysty. 

Julkaisin vuonna 2010 ensimmäisen kirjani "Ole se muutos jota etsit".  Sekä Iisalmen Sanomat että paikallislehti Miilu noteerasivat sen hyvin myönteisesti. 

Kirjoitin krjassa muiden muassa Ahlström-yhtiön alkuvaiheista 1800-luvulla Jyrkän kylän rautaruukin omistajana Sonkajärvellä ostettuaan sen raahelaiselta  apteekkari Franzenilta.

Nimiyhteydestä tulee mieleen kemiläisen Peter Franzenin oma kehityskirja.

Tuohon aikaan molemmat Ylä-Savon lehdet olivat paikallisessa omistuksessa, mutta sittemmin ovat kuuluneet Keskisuomalainen- konserniin jonka johtaja-omistaja Vesa-Pekka Kangaskorpi on ennen lehtimiesuraansa toiminut valtion virassa eduskunnan kansainvälisten asiain neuvoksena. 

 Jatkoin kirjailijan uraani julkaisemalla "Rooma opettaa" kirjan vuonna 2015.

Hitlerin kuoleman 70-päivänä tunnettu kissaystävä Erkki Tuomioja julkaisi somessa hellyttelykuvan kissastaan. Se on täytetty. Älykäs käyttää yllättäen ja pyytämättä avautuneet tilaisuudet. Nopeat syövät hitaat. Hiljainen näivettyminen elävältä, ilman kyydityksiä. 

Konsernimallissa raha ainoa mitta. 

Sartre kirjoitti kulišsitaloudesta, välttää elämä katsomossa.

Primitiivistä talibanismia. Kommunismia johtokuntatasolla. 

Kirjallisuus välineenä, nopeus ym.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti