19.5.2021

Omakieli kaiken mieli

Laatokan Karjalassa syntynyt Pentti Saarikoski sai viimeisen leposijan Valamon ortodoksiluostarista, väsyneenä, nöyryytettynä Ruotsista palattuaan.

Saska Saarikoski on palkittu ruotsinkielisen kulttuurin edistämisestä. Läntinen ajattelu puhuu voimaannuttamisesta, elinvoimasta. Erkki Tuomioja elämäntyö on ollut naisten voimaannuttamista.

Ortodokseille kummius on jotakin paljon vaativampaa kuin läntisille selittäen osaltaan Venäjän historiallista laajentumista, kansojen alistumista. Venäjän sana KYM, suomeksi kum, siis kummi, kansankielellä sanotaan välivouhkaksi, kyttääjäksi ja pillupoliisiksi. 

Äänekosken solisevien ahvenpurojen varrella kasvanut Timo Harakka haaveili vihreänä poliitikkona suomenkielistä mediaa hallinneen Aatos Erkon kruununprinssiksi, kunnes älysi kirjoittaa parikin kirjaa Brysselin kuohuvista rahavirroista sekä “Kungen” näytelmän Björn Wahlroosista tullen kutsutuksi jakamaan liikenneministerinä tukimiljoonia laivayhtiöille. Uusdemarina Harakka tiesi ministeri Jakob Södermanin huokailleen Tammisaaren rantojen kauneutta ihaillessaan, ettei niitä mikään kunnallisjärjestö ole saanut aikaan!

Puhutaan suuresta kaalihuijauksesta väittäen älykkään sijoitustoiminnan ratkaisevan eriarvoisuuden ongelmat.