12.2.2020

Tolkun väkeä II

Ajattelun avustettavat joutuivat savustetuksi istuntosalin seinustalle Antti Lindtmanin hoitaessa savustajat keskelle valituista valituimpina.

Tolkuttomat eivät aseta kielivähemmistöä keskelleen, saati ”arbetet gör fri” portiksi työelämään; ei venäläisiä Virossa eikä suomalaisia Ruotsissa.

Timo Soini kuuluu kiertelevän ympäriinsä kehumassa Matias Turkkilaa ainoana heikäläisenä mediajytkynä, piilotellen työkansan toiveiden tulkki Matti Putkosta joka perussuomalaisten viestintävastaavana "työmiehenä" lepytteli kansankielisetä mediaa. Jos on vähänkään ollut tekemisissä tavallisten työläisten kanssa, tietää miten herkästi suhtaudutaan ns. lakkorikkureihin. Poliittinen kollaboraattori säikäyttää leimana Soinia itseäänkin.

Erikoismiehiä kasvaa YleTV1:n äärellä lauantaisin iltakuuden jälkeen oppimalla ruotsia helposti kuin Strömsössä parhaimpaan sauna-aikaan perinteisesti suomenkielisellä kanavalla. Jatkoa seuraa usein aamuisin kukonlaulun aikaan ennen aamutv:tä, yhtenä aamuna ruotsalaista ja toisena tanskalaista ystäväohjelmaa.

Tätä voidaan kutsua Ylen malliksi ja Katri Kulmunia sen mallioppilaaksi. Hänen kerrotaan oppineen puhumaan erinomaista englantia televisiota katsomalla. Brändäämistä, ettei luulla herättävän kasakan nauruun.

Suomalaisen dosentin mielestä alussa oli Jumala, joka loi metsän ja lopussa on metsä ja isänmaan yhteishyvä kokoajan metsässä.

Ruotsalainen sanoo, että alussa oli Jumala, joka loi maan jonka ihminen uhkaa tuhota, siksi Greta.